maanantai 25. helmikuuta 2013

Bagel Street Cafe ja Cupcakes STHLM

Lupasin jakaa kaksi vinkkiä tukholmalaisista ruokapaikoista, joihin tutustuin viikko sitten risteilyllämme. Kyseessä on siis keskustan Bagel Street Cafe ja söderin Cupcakes STHLM -kahvila.


Halusimme ystävieni kanssa aamiaista heti selviydyttyämme Värta-terminaalista keskustaan. Törmäsimme ihan sattumalta Kungsgatanilla Bagel Street Cafeseen, joka näytti kivalta ja ajatus bageleista ei silloin tuntunut ollenkaan hullummalta.


Näin jälkeen päin en voi muuta sanoa kun että onneksi törmäsimme juuri tähän kahvilaan! Bagel Street oli sisältä todella viihtyisä, kuten toivottavasti näistä kuvistakin näkyy. Tuntui vähän siltä, kuin olisi keskellä Tukholmaa avannut narniamaisen oven ja päätynyt New Yorkiin.

Minä valitsin kalkkunabagelin sinapilla. Voin vakuuttaa, että se oli paras mahdollinen ruoka siihen hetkeen (edellinen yö kun oli vietetty laivassa..). Täytteet olivat tuoreita ja niitä oli riittävästi. Bagel-leivässä oli paljon siemeniä ja oli jostakin tummemmasta viljasta leivottu. Hinta-laatusuhdekin oli hyvä, joten tämä bagelateria sai täydet pisteet minulta!


Bagel Streetejä on tämän Kungsgatanin pisteen lisäksi Tukholmassa vielä kolme kappaletta, ja Malmössäkin yksi. Ainakin tämä Kungsgatanin kahvila oli sisältä erittäin viihtyisä, joten jos sinne mielitte, tarkka osoite on Kungsgatan 35.

*



Södermalmin kauppakeskus Skarpanissa sijaitsevasta Cupcakes STHLM:istä ostimme päivän päätteeksi kahdentoista minimuffinsin paketin evääksi laivaan. Tämä oli varsin hyvä idea, sillä laivalla tarjottava ruoka on reippaasti ylihintaista. Eipä nämä muffinsitkaan tosin mitään maailman halvimpia olleet, mutta toisin kuin laivan ruoka - aivan hintansa arvoisia. Olisimme halutessamme voineet jäädä nauttimaan cupcakesejämme itse kahvilaankin, ja ottaa siinä samassa kyytipojiksi vaikkapa kuumaa juotavaa taikka kotitekoista jäätelöä.


Cupcakes STHM:in muffinsit olivat aivan taivaallisia, vaikken totta puhuen muffinseista yleensä erityisemmin pidäkään. Muffinsit kun tuppaavat olemaan mielestäni aivan liian kuivia ja mauttomia ja jotenkin tylsiä herkkuja, jotka sitten mieluusti vaan jätän syömättä. Tämä ei tosin ollut lainkaan tilanne näiden yksilöiden kohdalla - kaikissa maistamissani mauissa oli kiinnostava juju, ja leivoksien koostumus oli todella pehmeä. Tuota tuorejuustokuorrutettakin haluan ihan erikseen hehkuttaa, sen verran hyvää se oli. Huh, tässä kirjoittaessahan iskee makean himo, miksei täällä Virossa voi olla Cupcakes Tallinnia?


Muffinsit leivotaan aina aamuisin paikan päällä, ja ovat näin ollen tuoreita ja lämpimiä. Myynnissä on melkeinpä 30 eri muffinsilajiketta, ja makutarjonta vaihtelee päivittäin. Minä maistoin tällä kertaa pekaanin, s'moresin ja red velvetin makuisia cupcakesejä, joita voin ehdottomasti suositella teillekin, jos samoja makuja sattuu olemaan tarjolla vierailupäivinänne. Me ostimme mini-kokoisia muffinseja, mutta tarjolla oli isompiakin. Itse koin tämän mini-koon hyväksi, sillä näin ollen jaksoi maistella useampaa makua, heh;)

Esittelemäni kuppila löytyy trendikkäästä Söderistä, tarkka osoite on Götgatan 78. Cupcakes STHLM:in nettisivuilta ilmeni, että myös osoitteesta St Eriksgatan 83 pitäisi löytyä vastaava kuppikakkupiste.

Nyt soi: The Qemists - Dem Na Like Me

maanantai 18. helmikuuta 2013

Helsingi-Stockholm-Helsingi

Viikonloppu meni aika villeissä meiningeissä, olimme nimittäin risteilemässä neljän tytön porukalla. Oli tosi hauskaa bilettää laivalla ja kierrellä Tukholmaa shoppaillen. On muuten hassua, kun Helsingissä aina huomaan, miten pieni Tallinna loppujen lopuksi on. Nyt Tukholmassa tuli aivan sama fiilis Helsingistä, että ompas sekin varsin pieni:D Tässä hieman matkakuvia, mutta luvassa on myöhemmin tarkempia vinkkejä kahdesta kivasta ruokapaikasta, sekä ihanasta second hand putiikista! Joten Tukholma vinkkejä kaipailevat - pysykää kuulolla muutamien seuraavien postausten ajan!


Emme viitsineet maksaa laivan buffetista 35:tä euroa, joten pidimme oman hyttibuffan sen sijaan. Tosi kiva idea! Tuo punainen paketti muuten sisälsi erittäin hyvää manchegojuustoa, suosittelen sitä kaikille muillekin juustofaneille matkaevääksi. Ostin sen Stockmannilta, tarkkaa nimeä en tosin muista. 




Emman superhienot kännykkäkuoret!



Yritin opettaa Julielle hyppytanssia, jonka olen itse joutunut opettelemaan luisteluaikoinani :D



Kamerastani loppui akku, joten lähes kaikki itse Tukholmassa otetut kuvat ovat käyneet sen Instagramin läpi..;) 1. Muumit laivalla viihdyttämässä 2. Millan ostama viiksirannekoru 3. Ylisöpö mainos! 4. T-banan matkakortti


1. Ihanan oloinen kahvila/ravintola Söderissä: Louie Louie! Kävimme sisällä, mutta paikka oli valitettavasti täpötäynnä, ja meillä alkoi olla kiire takaisin laivaan. Toinen ihana paikka, jonka katsastimme oli Café String, mutta se kärsi samaisesta ongelmasta kuin tuo Louie Louiekin. Lopulta päädyimme aivan kehnoon ravintolaan, mistä tosin FourSquarekin olisi osannut minulle varoittaa, jos olisin checkannut sisään aiemmin:


Että jes! Mutta ainakin ensi kerralla Tukholmassa tiedänkin sitten minne mennä! 2. Pistaasipulla välipalaksi 3. Emmalla on hienojen kännykkäkuorien lisäksi myös kiva rahapussi 4. Lievästi sanottuna innostuin Topshopissa.. Olisin halunnut ostaa koko kaupan tyhjäksi!


Kiitoksia vaan koko jengille kivasta reissusta!

Nyt soi: Take A Bow - Rihanna

perjantai 15. helmikuuta 2013

Sävel


Eilen olin dinnerillä poikaystäväni kanssa minulle jo ennestään tutussa raflassa, Ravintola Sävelessä. Olin käynyt siellä viime kesänä entisen työporukkani kanssa, ja minulle oli jäänyt kyseisestä ravintolasta niin hyvät fiilikset, että halusin ehdottomasti raahata tuon poikaystävänkin sinne!


Mielestäni ravintola on todella viihtyisä rennon ja epämuodollisen ilmapiirinsä ansiosta. Boheemityylinen sisustus miellyttää kovasti sekin, puhumattakaan ruoasta! Tarjolla on burgereita, lämpimiä leipiä, salaatteja ja erilaisia pääruoka-annoksia. Itse olen nyt tilannut vuohenjuustosalaatin ja tofuburgerin, ja voin ehdottomasti suositella molempia.


Ainoa miinus näistä ruoista tulisi ainoastaan annoskoista, liian isoja!:D Minulle käy aina niin, että jos jokin ruoka on hyvää, niin en voi lopettaa sen syömistä, vaikka vatsa olisi jo täpötäynnä. Näin kävi eilenkin, tuo burgeri oli aivan ihana hyvine kastikkeineen ja laadukkaan tofupihvinsä kanssa. Lisäksi ranskalaiset olivat todella kivasti maustettuja, ja marnoidut punasipulit taivaallisia. Dennis otti normaalin burgerin, joka oli ehkä vielä parempaa - sillä pihvi oli kuin juuri kesägrilliltä napattu. Se taannoin ottamani salaatti iski minuun erityisesti siksi, että siinä oli paljon eri täytteitä - kurkkua, tomaattia, samaista punasipulia, vuohenjuustoa, siemeniä, ja niin pois päin.



Ravintola Sävel on erittäin kätevällä paikalla, aivan Hakaniemen metroaseman läheisyydessä. Hinnatkaan eivät ole mitenkään erityisen suolaiset - otimme eilen molemmat ne burgerit ja viinilasilliset ja yhteishinnaksi tuli n. 35€. Kannattaa muuten kurkata tuonne heidän kotisivuillensa, jonka linkkasin tuolla ylempänä. Sieltä löytyy kaikkea tarpeellista tietoa hinnoista aukioloaikoihin todella helposti.

torstai 14. helmikuuta 2013

Sõbrapäev

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Tämmöiset pikkupyhät piristävät minua aina tosi paljon, ja haluan aina tehdä jotain niiden kunniaksi. Niinkuin vaikka viime viikolla, kun pidimme kaverini kanssa ne runebergintortun leipojaiset. Tänään tämän pikkupyhän tekemiseni ei niinkään liity ystävyyteen, vaikka näin voisi kuvitella. Tänään juhlinnat liittyvät ehkä enneminkin rakkauteen, sillä olemme juuri lähdössä poikaystäväni kanssa ulos syömään. Englanniksihan ystävänpäivä on Valentine's Day, ja usein englanninkielisissä kulttuureissa mennään juurikin treffeille näin helmikuun neljäntenätoista. Eli näin tänään meidänkin kohdalla!;) Mitenkä muilla?


Tänään tavallinen torstaipäivä poikkesi normaalista myös siten, että lukioissa vietettiin penkkaripäivää ja monissa myös jo vanhojen tanssejakin. Molemmat näistä lukeutuvat minun kohdallani yksiksi parhaiksi lukiomuistoiksi, joten toivon että näin tulee käymään myös tämän vuotisten abien ja vanhojen kohdilla!

Mattlidens IB '11 !

Voisin ainakin näin sivussa seuraajana väittää, että Helsingin abit tulevat muistamaan penkkariajelunsa vielä pitkään. Olin nimittäin katsomassa, ja huippuhyvä fiilis välittyi rekasta meille katuyleisössä olleille. Itse menin tähystämään lähinnä SYK:in rekasta tuttuja kasvoja, mutta olipas kiva nähdä muitakin riemukkaita abeja, ja vielä enemmän kaikkia superhauskoja asuja ja lakanoita. Tässä vähän tunnelmia.






Olikos teillä tänään penkkareita tai vanhoja, tai olitteko minunlaillani jommassa kummassa tapahtumassa yleisön roolissa? Onnea vielä hirmuisesti abeille ja vanhoille tuleviin koitoksiin, ja isot kiitokset helsinkiläisille abeille tästä päivästä!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Spinat lasanje

Tein viime viikolla vuoallisen pinaattilasagnea, joka onnistui hyvin, vaikka lasagnelle olennaisia aineksia puuttuikin. Olen huono kyllästymään hyviin ruokiin, vaikka söisinkin niitä joka päivä. Tätäkin "lassea" taisin syödä kolme kertaa viime viikolla, ja tänään illalla ajattelin vielä kaivaa pakastimesta viimeisetkin jämät.


Käytin tässä lasagneversiossani normaalin ricottajuuston sijasta tuore- ja raejuustoa. Aika ihmeellinen kombo, mutta se toimi, eikä ollut ollenkaan liian kuivaa. Eli tämä on hyvä hätävararesepti niile, joiden lähikaupasta oli minun omani lailla loppunut ricotta. ;)



TARVITSET:
N. 9 lasagnelevyä
3 dl tomaattikastiketta
2 dl juustoraastetta
Ruukullisen pinaattia
1 dl tuorejuustoa
1dl raejuustoa
3 rkl pestoa
0.5 dl parmesaania
0.5 tl muskottipähkinää
Maustamiseen suolaa


OHJEET:
  1. Pese pinaatit. Laita ne kasariin pinen vesimäärän kanssa, ja anna hautua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Halutessasi pilko pinaatteja.
  2. Sekoita pinaatti, tuorejuusto, raejuusto, pesto, parmesaani ja muskottipähkinä kulhossa. Mausta suolalla.
  3. Laita pienen vuoan pohjalle kerros tomaattikastikketta, ja päällystä tomaattikastikekerros tarvittavalla määrällä lasagnelevyjä.
  4. Lisää jälleen kerros tomaattikastiketta, ja siihen päälle kerros pinaattikastiketta. Päällystä taas lasagnelyvyillä.
  5. Toista kohta 4.
  6.  Lisää vielä ohut kerros pinaattikastiketta, ja ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista 180 asteessa 40 min.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Second hand kingad

farkkutakki: Stradivarius, hame: Mango, sukkahousut: Falkes,  kengät: Humana

Terve! Hiljaiseloni syynä oli superkiireinen, mutta superhauska viikonloppu. Olin joka päivä ulkona, hupsista vaan. Mutta opiskelijoitahan tässä vaan ollaan;) Ajattelin tulla postaamaan kuvaa asustani, joka jo vähän vilkkuikin tuossa edellisessä postauksessa. Nuo kengät löysin muuten perjantaina eurolla Humanasta, joka on UFFin tapainen kauppa täällä Tallinnassa. Yleensä en tykkää käydä siellä, sillä se on mielestäni kallis ollakseen second hand kauppa, ja suurin osa vaatteista on aina jotenkin aika kulahtaneita. Viime viikolla Humanoissa kuitenkin myytiin kaikkea ainoastaan eurolla, joten olihan siellä käytävä katsomassa, josko onni potkaisisi näin shoppailuiden suhteen.  Ja kyllähän se, sillä löysin noiden lisäksi vielä toisetkin kengät.

paita: Weekday, koru: lahjaksi saatu - alkuperästä ei tietoa

käsikorut: Kalevala, Oxxo Design (Stockmann) ja Snö of Sweden.

Nyt soi: Chromatics - Into the Black

perjantai 8. helmikuuta 2013

Trend Nails


Muistan olleeni heti myyty, kun joskus viitisen vuotta sitten näin geelikynnet ensimmäistä kertaa yhdellä perhetutulamme. Vaikuttivat todella käteviltä, kun ei tarvitse jo muutaman päivän päästä kirota kulunutta kynsilakkaa. Suomessa geelikynsien otto oli kuitenkin niin kallista, että geelikynsihaaveeni tukahtui nopeasti. Viroon muutettuani tajusin ynsien ylläpido olevan ihan mahdollista budjetilleni. Kypsyttelin ideaa geelikynsien otosta puolisen vuotta, ja tänään kävin ottamassa ensimmäiset geelikynteni!


Kävin sellaisessa ilusalongissa kun Trend Nails. Voin ehdottomasti suositella tuota kynsistudiota! Olin todella tyytyväinen lopputulokseen - kynsitekniikko kuunteli koko ajan toivomuksiani ja jutteli mukavia (mikä on hieman harvinaista täällä!). Otin siis todella luonnolliset kynnet: nämä ovat lyhyet, eli omien kynsieni pituiset ranskalaisella manikyyrillä varustetut biogeelikynnet!


Hintakaan ei tosiaankaan ollut mikään päätähuimaava: 23€, ja huolto on kuulemma 21€. Kuten kuvista näkyy, itse otin todella simppelit kynnet, mutta tarjolla on vaikka minkänäköistä ja väristä versiota. Trend Nailsissä on myös kattava myymälä, josta saa kaiken maailman lakkoja ja timantteja, jos joku vaikka haluaa kotonakin tehdä kynsiluomuksia.


Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen tähän kynsistudioon, ja tulen ehdottomasti tänne vastaisuudessakin. Ette voi uskoa miten paljon iloa nämä kynnet ovat tuoneet minulle tänään, kun käsiini katsoessa näenkin kauniin ranskalaisen manikyyrin entisten rumien lohjenneiden kynsieni sijaan!


Trend Nails sijaitsee Tallinnan keskustassa, kauppakeskus Solariksen takana. Eli kätevä sijainti myös sellaisille, jotka tulevat vaikka vaan päiväristeilylle tänne! Osoite on Kentmanni 1.

torstai 7. helmikuuta 2013

Neljapäev ja prantsuse keel

paita: Ralph Lauren, housut: Cheap Monday

Pitkästä aikaa päivän asua! Rennoilla perusvaatteilla mentiin tänään, noiden lisäksi jalassa oli vielä valkoiset Converset. Tuo vaaleansinisen ja burgundyn väriyhdistelmä on mielestäni tosi kiva! Haluaisin postailla asuja paljon enemmän, mutta talvisin ei ole pahemmin inspiraatiota pukeutua, ja kuvaaminenkin on taas sitten oma haasteensa.. Mutta onneksi mennään jo kevättä päin, ihan senkin takia, että ulkona on jo ihanan valoisaa iso osa päivästä:) Tämäkin valoisa päivä on mennyt rattoisasti koulussa, ja illalla suuntaan vielä ranskankieliseen draamakerhoon.. Aika poikkeavaa tekemistä, mutta mikäs siinä - tykkään esiintyä ja ranskan puhumista on hyvä pitää yllä. Eiköhän ole siis ihan kiva torstai-ilta tiedossa! Olin tiistaina siellä ranskaa puhuvien tallinnalaisten peli-illassa, ja sen jälkeen olenkin saanut kutsuja jokaiselle viikon päivälle heidän eri tapahtumiinsa, haha. Hyvää torstai-iltaa kaikille! Musi musi.


Nyt soi: Coldplay - Every Teardrop is a Waterfall (SHM Remix)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Runeberg


Tänään saavuin takaisin Tallinnaan jo aikaisesta aamusta. Olin aika innoissani palatessani tänne tänään, sillä tälle viikolle on kaikkea kivaa tiedossa. On pub crawlia, kaverini bilettä, ranskaa puhuvien tallinnalaisten peli-iltamaa ja lisäksi minun on aivan pakko saada pitkästä aikaa lähiravintolani ihanaa (ja halpaa..) sushia! Itse tämä paluupäiväkin on mennyt mukavissa merkeissä: oli vain yksi luento, sain hoidettua inhottavia asioita pois alta, ja teimme ystäväni Emman kanssa kansalliskirjailijamme merkkipäivän kunniaksi runebergin torttuja! :)

Nyt soi: Linkin Park - Papercut

maanantai 4. helmikuuta 2013

Tahko

Eilen illalla saavuin kotiin todella onnistuneelta Tahko-reissulta! Toisin sanoen viikonloppuni kului lumilautailessa, rinnekahviloissa minttukaakaoilla, saunoessa, syödessä ja loput ajasta oltiinkin sitten niin uupuneita että katseltiin vaan telkkaria ja nukuttiin. Teki kyllä todella hyvää vaihtaa maisemia pariksi päiväksi ja viettää aina suurin osa päivästä ulkona urheillessa. Tuli todella terveellinen olo suorastaan :D
Olen lautaillut enemmän tai vähemmän jo seiskaluokasta lähtien, joten itse laskeminen sujuu jo hyvin. Tällä reissulla lautailuni tosin nousi aivan uudelle tasolle, sillä poikaystäväni houkutteli minut mukaan kokeilemaan kaiken maailman hyppyreitä - ja se oli todella hauskaa ja minulla meni jopa hyvin se temppuilu! :D
Olimme viime vuonnakin laskettelureissulla poikaystäväni kanssa, joten nyt olemme innoissamme suunitelleet ensi vuodellekin samanlaista viikonloppureissua. Toivottavasti pääsemme silloinkin lähtemään, laskettelu on nimittäin mitä parhaimpaa puuhaa kaamoksen keskellä!


Nyt soi: Red Hot Chilli Peppers - Californication