Kahanev Euroopa kahaneb

Viime viikonloppu oli mukava. Sain yliannostuksen leipää ja juustoa, biletin kahtena iltana, kävin huonoilla deiteillä, tapasin vanhaa työkaveriani, kikatin vatsa kippurassa kavereiden jutuille ja yritin myös vähän opiskella. Viime viikonlopun tapahtumat olisivat yhtä hyvin voineet tapahtua Tallinnassa, Helsingissä, tai kai missä tahansa päin maailmaa. Tällä kertaa ne tapahtuivat Prahassa. Tuntuuko teistäkin joskus siltä, että maailma, tai ainakin Eurooppa, pienenee pienemistään?

Euroopassa pääsee maasta toiseen helposti, nopeasti ja erittäin edullisesti. Tiago matkasi Portosta Prahaan ja takaisin alle satasella. Alkuviikosta Hélène lähti Budapestistä perheensä luokse Pariisiin, Pariisista Strasbourgiin töitä tekemään ja sieltä kimppakyydillä Prahaan viikonlopuksi. Brysselissä asuva Renata oli Prahaan saapuessaan lentänyt viimeisen vuoden aikana yli 90 kertaa. Matkustamisen lisäksi muukin eläminen on Euroopassa koko ajan helpompaa. Samaa valuuttaa voi käyttää virallisesti jo 19 maassa ja epävirallisesti sitäkin useammassa, Eurooppaan kaavaillaan yhteistä 3G-verkkoa, sama sininen sairaanhoitokortti löytyy monien miljoonien taskuista ja niitä kuuluisia Erasmus-vauvojakin on kohta enemmän kuin Virossa asukkaita. Pienenevä Eurooppa voi ehkä myös tuntua epäreilulta: tarpeen tullen euroaluelaiset ovat sitoutuneet tukemaan toistensa talouskriisejä ja esimerkiksi Suomen tapaisten valtioiden sosiaaliturvaa saattaa jotkut käyttää hyväkseen.

Kesällä 2012 lähdin Ranskaan töihin. En joutunut hakea oleskelulupaa tai työviisumia - sitä vaan allekirjoitettiin työsopimus ja hyppättiin lentokoneeseen. Viroon muuttaessani sain paikallisen henkilökortin muutamassa viikossa, kun taas amerikkalaiset ja kanadalaiset kaverit joutuivat odottelemaan asumislupiaan useita kuukausia. Vajaan kuukauden pituiselle Angolan reissulle lähetin viisumihakemuksen konsulaattiin kolmesti. Olin menossa töihin kouluun ja orpokotiin, täysin palkattomasti.

Minulle pienenevä Eurooppa kuvastaa ennen kaikke yhteistyötä. Sitä, että halutaan puhaltaa samaan hiileen ja tehdä ratkaisuja enemmän yhteisen, kuin oman edun mukaan. Pienenevässä Euroopassa on toki omat ongelmansa, mutta ongelmatonta yhteisöä tuskin löytyy mistään. Eurooppa pienenee; monenlaisien mahdollisuuksien tarjonta suurenee.

Mahdollisuuksista mukavimpia on vaivattomat viikonloppureissut maantieteellisesti laajentuneen ystäväpiirin kanssa. Maistoin slovenialaisten Joštin ja Mankican valmistamaa burekia, kyselin ranskalaisen toimittajan näkökulmaa Charlie Hebdon iskusta, laulelin tšekkiläisten YouTube-videoiden tahdissa, juttelin portugalilaisen kaverini kanssa yhteisestä tutustamme, sain italialaisen ruokafanaatikon rakastumaan salmariin, kävelin joen vartta hollantilaisen kanssa ja söin jättimäistä porkkanakakkua ihanan suomalaisnelikon kanssa.

Pienenevä Eurooppa on tuonut elämääni paljon vapautta ja onnea. Jos pienenevä Eurooppa ei ole rikkaus, en tiedä mikä on.

Nyt soi: Daughter - Landfill

Praha

Riiassa, Vilnassa ja Varsovassa olin oikea Duracel-pupu - käytin aikani tehokkaasti ja kävelin varmaankin monta kymmentä kilometriä päivittäin. Prahassa virta alkoi loppua ja iskin jarruja hieman pohjaan. Lomailu meni pitkälti tällaisissa meiningeissä:

Käppäilin päämärättömästi ympäri kaupunkia, ilman aikatauluja, täysin mieleni mukaan. Otin lepoa puun alla ja kävin ilmaisissa gallerioissa. Yhden gallerian 70-vuotias omistaja alkoi innokkaasti jutella kanssani. Yhteistä kieltä ei vain oikein löytynyt, mutta puhuimme sen suuremmitta ongelmitta jotakin tšekin, saksan ja espanjan sekoitusta. Ihmeen hyvin sitä ymmärtää toista, kun vaan haluaa.

Ensimmäisenä Praha-iltana olin yöbusseilujen takia hieman väsynyt, joten päätin ottaa vähän iisimmin. Kävin hostellini lähellä olevassa kivassa vegaaniraflassa syömässä ja Kaarlensillan alla kuuntelemassa Bastillea soittavaa cover-bändiä. Harhailuni johti minut aivan vahingossa John Lennon -seinälle, jonka luona ei illalla ollut montaa muuta minun lisäkseni.

Prahassa minulla oli jälleen Spotted By Locals -treffit, tällä kertaa ihanan Janan kanssa. Jana johdatteli minut kauppakeskus Kotvan kattoterassille, josta avautui aivan upea näköala Prahan vanhaan kaupunkiin. Taas kerran, en olisi itse todellakaan löytänyt tänne - kauppakeskus näytti muutoin aikamoiselta ysärihirvitykseltä. Kahvittelimme ja höpöttelimme useamman tunnin, ja tulimme hyvin juttuun. On jotenkin niin mieletöntä kuulua tämmöiseen yhteisöön, jonka kautta voi näin helposti luoda kontakteja moneen kymmeneen eri maahan. Jos muuten jotakuta helsinkiläistä kiinnostaisi olla mukana tässä yhteisössä, voin iloksenne kertoa, että Helsinkiin haetaan para-aikaa uutta bloggaria. Hakemukseen pääset tästä.

Praha on kuin real-life Disneyland - niin maagisen kaunis. Praha on myös lähes ainoita Euroopan suurkaupunkeja, joita ei olla koskaan pommitettu.

Pommituksien lisäksi Prahassa on myös Euroopan ainoita synagogeja ja muita juutalaisia monumentteja, joita ei tuhottu Natsi-vallan aikaan. Tähän on tosin aika karmea syy… Hitlerin ajatuksena oli nimittäin tehdä Prahan juutalaisesta kaupunginosasta sukupuuttoon kuolleen ihmisrodun museo… Sairasta :( Onneksi näin ei kuitenkaan koskaan päässyt käymään, ja Prahan synagogit ovat toiminnassa yhä. Pinkas -synagoga on omistettu keskitysleireillä kuolleiden juutalaisten muistolle. Synagogan seinillä lukee kaikkien holokaustin aikaan kuolleiden Prahan juutalaisten nimet. Synagoga on todella iso, ja jokaikinen seinä on yhtä täynnä nimiä, kuin tuon alla näkyvän kuvan seinäkin. Nimiä katsoessa ymmärsi, miten moni syytön ihminen menetti elämänsä niin hirvittävän epäreilusti.

Pinkas -synagogan yläkerrassa oli myös pieni taidenäyttely. Kaikki näyttelyn taideteokset olivat peräisin Theresienstadtin keskitysleirin lapsien kuvaamataidon tunneilta. Keskitysleirillä ollut taiteilija Friedl Dicker-Brandeis kehotti lapsia piirtämään tai maalaamaan traumaattisista muistoistaan, kuten kotoa lähdöstä tai perheestä eroamisesta. Hän keräsi kaikki lapsien taideteokset; analysoi ja järjesteli niitä. Dicker-Brandeis lähetettiin Auschwitziin, jossa hän kuoli. Ennen siirtoaan hän piilotti kaikki 4000 lasten taideteosta ja niistä keräämänsä tiedot kahteen matkalaukkuun, jotka hän piilotti Theresienstadtin lattialankkujen alle. Dicker-Brandeisin mies tiesi piilopaikasta, ja myöhemmin lahjoitti lasten taideteokset Prahan juutalaiselle seurakunnalle. Ja nyt ne ovat esillä todella koskettavassa näyttelyssä. Piirrokset on jaettu näyttelyyn oppituntien teemoittain. Yksi teemoista oli "mitä kaipaat kotoa". Suurin osa lapsista oli piirtänyt oman äitinsä kuvan. 

Mutta niin, en minä pelkästään masistellut siellä Prahassa. :) Tapasin reissun parhaimman uuden tuttavuuden: kolme kuukautta yksin reissaavan australialaisen Adelen. Kävimme tšekkiläisellä goulash-dinnerillä, josta jatkoimme shisha-baarissa ja ilta päättyi drinkeihin ja tapaksiin. Olen tavannut paljon ihmisiä reissuni aikana, mutta Adelen kanssa olimme kovin samanlaisia ja pystyin jutella hänelle todella vapautuneesti. Ensi reissu voisi sitten olla häntä tapaamaan Melbourneen, ei haittaisi ollenkaan. ;)

Viimeisenä päivänä kävin kiertelemässä ja kuvailemassa Prahan linnaa ja sitä ympäröiviä kauniita puistoja. Prahan linna on oikeastaan linnoitus, joka on korkealla mäen päällä: linnoitus näkyy siis joka puolelle kaupunkia. Öisinkin, sillä linnoitus valaistaan silloin. Linnoitus valaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1995, jolloin Prahan kaupunki sai rahoitusta valoitukseen hieman yllättäviltä sijoittajilta. Tšekkien ensimmäinen neuvostovallan jälkeinen presidentti Vaclav Halev kutsui Rolling Stonesin konsertoimaan Prahaan. Bändi oli rakastettu, mutta kielletty Prahassa neuvostoaikoina. Keikan jälkeen presidentti istui iltaa Mick Jaggerin kanssa, jolloin Jagger ihmetteli, miksei linnaa olla valaistu. Presidentti sanoi, että tällä hetkellä Tšekeissä on suurempia tarpeita rahalle, kuin linnan valaiseminen. Tämän kuullessaan Mick Jagger lahjoitti yli 15 000 £ Prahan linnan yövaloitukseen.

Petřínin kukkulalla sijaitsee Petřínská rozhledna, jota nimitetään Prahan Eiffel-torniksin. Luulin kutsumanimen olevan silkkaa huumoria, mutta oikeasti tämän tornin suunnitteli itse Gustave Eiffel - sama heppu, joka siis suunnitteli Pariisin torninkin.

Petřínin kukkula jäi tällä kertaa kiipeämättä. Paljon muutakin jäi vielä Prahaan, mutta kuten äitini aina sanoo: aina pitää jättää jotakin ensi kertaan. Tänään saavuin jo puoli viiden aikaan aamulla Wieniin, ja olen niin suunnattoman iloinen, ettei enää tarvitse kärsiä yöbusseissa. Täällä Itävallassa olen itseasiassa käynyt useampaankin otteeseen - mutta vain pienissä vuoristokaupungeissa laskettelureissuilla. Kivaa kuitenkin päästä pitkästä aikaa "tuttuun" maahan, jossa myös puhutaan itselleni hieman tutumpaa kieltä. Jos teillä on muuten mitään vinkkejä Wieniin, kuulisin niitä mielelläni. Etenkin, jos vinkit liittyvät tavalla tai toisella sacher-kakkuun. Missionani on nimittäin syödä elämäni paras sacher-kakku palanen tämän ensimmäisen Wienin reissuni aikana. Joten, vinkkejä odottelen kommenttiboksin puolella! Kuullaan taas <3

Nyt soi: MØ - The Sea