Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Beyond Retro


Jatketaan vielä yhden postauksen ajan Tukholma-vinkkejen parissa. Nyt esittelyyn tulisi Söderissä sijaitseva vintage/second hand liike nimeltään Beyond Retro.


Beyond Retrossa myydään käytettyjä vaatteita ja asusteita, jotka ovat kaikki käyneet "sisäänottajien" raadin läpi. Eli mitä tahansa vaatteita ei Beyond Retroissa myydä, vaan valikoimaan poimitaan mukaan ainoastaan tiettyä tyyliä edustavia kappaleita.


Itseeni upposi putiikissa myytävien vaatteiden tyyli. En ehkä koko vaatevarastoani tuolta hankkisi, mutta enemmän kuin mielelläni kävisin tuolla useamminkin metsästämässä kiinnostavia ja persoonallisia lisäelementtejä garderoobiini. Lisäksi sisäinen hippini antaa plussapisteet kierrätysperiaatteille!;)


Beyond Retroja on tämän Söderin liikkeen lisäksi useampikin Tukholmassa, ja yksi Göteborgissakin. Ruotsin liikkeiden lisäksi Beyond Retroja löytää myös Brittien saarilta. Tarkemmat osoitetiedot löytää liikkeen nettisivuilta, jonka linkkasin jo tuonne ylemmäs.


Itselläni lähti tuolta mukaan pipo ja t-paita, jotka kustansivat noin 20€ yhteensä, ei paha siis. T-paidan ehdinkin jo esitellä viime postauksessa, ja muistaakseni se pipokin on jo jossain välissä mahtunut blogini kuvakirjoon. Olisi kovasti tehnyt mieli ostaa  myös alla näkyvä paita, mutta ajattelin sen kuitenkin olevan ehkä vähän liian räikeä.


Olimme kavereideni kanssa yhtä mieltä siitä, että Beyond Retrossa olisi voinut helposti viettää vaikka kokonaisen päivän penkoen vintageaarteita. Vaikkemme loppujen lopuksi sitten viettäneetkään putiikissa kovinkaan pitkää pätkää, näytti matkamme Söderistä Värta-terminaaliin siltikin tältä:


Nyt soit: Bat For Lashes - Laura

maanantai 25. helmikuuta 2013

Bagel Street Cafe ja Cupcakes STHLM

Lupasin jakaa kaksi vinkkiä tukholmalaisista ruokapaikoista, joihin tutustuin viikko sitten risteilyllämme. Kyseessä on siis keskustan Bagel Street Cafe ja söderin Cupcakes STHLM -kahvila.


Halusimme ystävieni kanssa aamiaista heti selviydyttyämme Värta-terminaalista keskustaan. Törmäsimme ihan sattumalta Kungsgatanilla Bagel Street Cafeseen, joka näytti kivalta ja ajatus bageleista ei silloin tuntunut ollenkaan hullummalta.


Näin jälkeen päin en voi muuta sanoa kun että onneksi törmäsimme juuri tähän kahvilaan! Bagel Street oli sisältä todella viihtyisä, kuten toivottavasti näistä kuvistakin näkyy. Tuntui vähän siltä, kuin olisi keskellä Tukholmaa avannut narniamaisen oven ja päätynyt New Yorkiin.

Minä valitsin kalkkunabagelin sinapilla. Voin vakuuttaa, että se oli paras mahdollinen ruoka siihen hetkeen (edellinen yö kun oli vietetty laivassa..). Täytteet olivat tuoreita ja niitä oli riittävästi. Bagel-leivässä oli paljon siemeniä ja oli jostakin tummemmasta viljasta leivottu. Hinta-laatusuhdekin oli hyvä, joten tämä bagelateria sai täydet pisteet minulta!


Bagel Streetejä on tämän Kungsgatanin pisteen lisäksi Tukholmassa vielä kolme kappaletta, ja Malmössäkin yksi. Ainakin tämä Kungsgatanin kahvila oli sisältä erittäin viihtyisä, joten jos sinne mielitte, tarkka osoite on Kungsgatan 35.

*



Södermalmin kauppakeskus Skarpanissa sijaitsevasta Cupcakes STHLM:istä ostimme päivän päätteeksi kahdentoista minimuffinsin paketin evääksi laivaan. Tämä oli varsin hyvä idea, sillä laivalla tarjottava ruoka on reippaasti ylihintaista. Eipä nämä muffinsitkaan tosin mitään maailman halvimpia olleet, mutta toisin kuin laivan ruoka - aivan hintansa arvoisia. Olisimme halutessamme voineet jäädä nauttimaan cupcakesejämme itse kahvilaankin, ja ottaa siinä samassa kyytipojiksi vaikkapa kuumaa juotavaa taikka kotitekoista jäätelöä.


Cupcakes STHM:in muffinsit olivat aivan taivaallisia, vaikken totta puhuen muffinseista yleensä erityisemmin pidäkään. Muffinsit kun tuppaavat olemaan mielestäni aivan liian kuivia ja mauttomia ja jotenkin tylsiä herkkuja, jotka sitten mieluusti vaan jätän syömättä. Tämä ei tosin ollut lainkaan tilanne näiden yksilöiden kohdalla - kaikissa maistamissani mauissa oli kiinnostava juju, ja leivoksien koostumus oli todella pehmeä. Tuota tuorejuustokuorrutettakin haluan ihan erikseen hehkuttaa, sen verran hyvää se oli. Huh, tässä kirjoittaessahan iskee makean himo, miksei täällä Virossa voi olla Cupcakes Tallinnia?


Muffinsit leivotaan aina aamuisin paikan päällä, ja ovat näin ollen tuoreita ja lämpimiä. Myynnissä on melkeinpä 30 eri muffinsilajiketta, ja makutarjonta vaihtelee päivittäin. Minä maistoin tällä kertaa pekaanin, s'moresin ja red velvetin makuisia cupcakesejä, joita voin ehdottomasti suositella teillekin, jos samoja makuja sattuu olemaan tarjolla vierailupäivinänne. Me ostimme mini-kokoisia muffinseja, mutta tarjolla oli isompiakin. Itse koin tämän mini-koon hyväksi, sillä näin ollen jaksoi maistella useampaa makua, heh;)

Esittelemäni kuppila löytyy trendikkäästä Söderistä, tarkka osoite on Götgatan 78. Cupcakes STHLM:in nettisivuilta ilmeni, että myös osoitteesta St Eriksgatan 83 pitäisi löytyä vastaava kuppikakkupiste.

Nyt soi: The Qemists - Dem Na Like Me

maanantai 18. helmikuuta 2013

Helsingi-Stockholm-Helsingi

Viikonloppu meni aika villeissä meiningeissä, olimme nimittäin risteilemässä neljän tytön porukalla. Oli tosi hauskaa bilettää laivalla ja kierrellä Tukholmaa shoppaillen. On muuten hassua, kun Helsingissä aina huomaan, miten pieni Tallinna loppujen lopuksi on. Nyt Tukholmassa tuli aivan sama fiilis Helsingistä, että ompas sekin varsin pieni:D Tässä hieman matkakuvia, mutta luvassa on myöhemmin tarkempia vinkkejä kahdesta kivasta ruokapaikasta, sekä ihanasta second hand putiikista! Joten Tukholma vinkkejä kaipailevat - pysykää kuulolla muutamien seuraavien postausten ajan!


Emme viitsineet maksaa laivan buffetista 35:tä euroa, joten pidimme oman hyttibuffan sen sijaan. Tosi kiva idea! Tuo punainen paketti muuten sisälsi erittäin hyvää manchegojuustoa, suosittelen sitä kaikille muillekin juustofaneille matkaevääksi. Ostin sen Stockmannilta, tarkkaa nimeä en tosin muista. 




Emman superhienot kännykkäkuoret!



Yritin opettaa Julielle hyppytanssia, jonka olen itse joutunut opettelemaan luisteluaikoinani :D



Kamerastani loppui akku, joten lähes kaikki itse Tukholmassa otetut kuvat ovat käyneet sen Instagramin läpi..;) 1. Muumit laivalla viihdyttämässä 2. Millan ostama viiksirannekoru 3. Ylisöpö mainos! 4. T-banan matkakortti


1. Ihanan oloinen kahvila/ravintola Söderissä: Louie Louie! Kävimme sisällä, mutta paikka oli valitettavasti täpötäynnä, ja meillä alkoi olla kiire takaisin laivaan. Toinen ihana paikka, jonka katsastimme oli Café String, mutta se kärsi samaisesta ongelmasta kuin tuo Louie Louiekin. Lopulta päädyimme aivan kehnoon ravintolaan, mistä tosin FourSquarekin olisi osannut minulle varoittaa, jos olisin checkannut sisään aiemmin:


Että jes! Mutta ainakin ensi kerralla Tukholmassa tiedänkin sitten minne mennä! 2. Pistaasipulla välipalaksi 3. Emmalla on hienojen kännykkäkuorien lisäksi myös kiva rahapussi 4. Lievästi sanottuna innostuin Topshopissa.. Olisin halunnut ostaa koko kaupan tyhjäksi!


Kiitoksia vaan koko jengille kivasta reissusta!

Nyt soi: Take A Bow - Rihanna