Lissabon

Tänä vuonna vietin juhannusta samassa seurassa ja paikassa kuin uutta vuottakin: Márion kanssa Lissabonissa.

This year I celebrated Midsummer in the same place and company as I celebrated New Year's: in Lisbon with Mário.

"My happy place" - sellaiseksi on Lissabon minulle muuttunut näiden kahden visiitin jälkeen. Molemmat reissut olivat niin iloisia ja Portugalin ilmapiiri on just eikä melkein mun mieleeni - talot ja itseasiassa koko kaupunki on täynnä väriä, ihmiset ihan oikeasti tanssivat ja laulavat kaduilla, kenelläkään ei ole kiire minnekään ja katukojuista saa ostettua take-away viiniä mukaansa.

Lisbon has become a "happy place" for me. Both of my trips have been full of joy and the atmosphere of Portugal is exactly to my liking - the buildings and as a matter of fact the whole city is full of color, people actually sing and dance on the streets, no-one is in a hurry to anywhere, and you can buy take-away wine on the streets.

Kävelimme ympäri ämpäri Lissabonia ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Hengailimme Márion kavereiden ja maailman symppiksimmän Cláudion kanssa. Viimeisenä päivänä söimme food courtissa (Time Out Mercado da Ribeira - suositteluni!) ja ihmettelimme maailmaa kattoterassilla.

We walked up and down the streets of Lisbon and talked about everything between heaven and hell and beyond. We hung out with Mário's friends and the world's most lovable Cláudio. On the last day we had dinner at a food court (Time Out Mercado da Ribeira - highly recommended!) and marveled the world from a roof top terrace.

Äiti sanoi minulle juuri, että sanonta "the world is your oyster" sopii minulle kuin nenä päähän. Sanoisin äidille, että "Europe is my oyster" sopii minulle tällä hetkellä paremmin. Tällä hetkellä olen nimittäin yksin Los Angelesissa, ja olo on suoraan sanottuna hieman orpo.

My mom just told me that the saying "the world is your oyster" fits me very well. I would correct her though… To say that "Europe is my oyster" would be more correct for now. Currently I am all alone in Los Angeles, and to be perfectly honest - I feel much out of place.

17-vuotiaana matkustin ensimmäistä kertaa täysin yksin. Vietin päivän Tukholmassa itsekseni, ja olo oli silloinkin hieman orpo. Kiertelin parit kaupat, otin päikkärit puistossa ja ostin ICA:sta Loka-vettä. Kokemus oli kaikessa pelottavuudessaan kuitenkin voimauttava. Kun tajusin pienimpienkin asioiden tuntuvan jännittävältä yksin reissatessani, aloin käyttää kaiken ylimääräisen rahani Euroopassa reissaamiseen. Pitkälle ollaan päästy tuon Tukholman päiväreissun jälkeen. Nykyään samanlainen matka olisi kuin takapihalle lähtisi, koska totta puhuen - tämä puolen vuoden välein Portugalissakin reissaaminen alkaa jo tuntua siltä, heh.

I was 17 when I first traveled alone. I spent a day in Stockholm all by myself, and then too, I felt a little out of place. I went into a couple of stores, slept in a park, and bought Loka water from ICA. In everything that I worried about before and during that trip, I ended up feeling empowered. When I had had the realization that even the smallest and most insignificant of things feel exciting while solo-traveling, I started using all of my extra money for traveling Europe. I have gone a long way after my day trip to Stockholm. Nowadays a similar trip would feel like going to my backyard, because lately, that is how I almost feel about going to Portugal every half year, heh.

Ruotsin reissusta on nyt viisi vuotta. Mitäköhän mietin tästä LA:n reissusta viiden vuoden kuluttua? Mietinkö silloin, että olinpas hassu, kun jännitin sitä reissua? Toivon niin. En tunne ketään Losissa. Yksi syy kevytmieliseen ja huolettomaan Euroopan reissailuuni on se, että olen tavannut niin paljon ihmisiä eri puolilta Eurooppaa Tallinnassa. On helppoa mennä uuteen paikkaan, kun on kuullut juttua kyseisen paikan tavallisesta arkielosta. Ja se vasta luksusta onkin, kun saa jakaa toisen arkielämää itselleen uudessa paikassa - kuten nyt tein jo toista kertaa Lissussa. Tulen viettämään seuraavan vuoden suurimmaksi osin amerikkalaisten ja mikronesialaisten kanssa. Olen jo varma, että he tulevat avartamaan maailmaani samalla tavalla kuin eurooppalaiset ystäväni avarsivat maailmaani Tallinnassa. Ehkä siis vuoden päästä voin jo melkein sanoa, että 'the world is my oyster'...

It has been five years since my trip to Sweden. How will I feel about this LA trip in five years time, I wonder. Will I think that I was a little silly for being a little nervous for that trip? I hope so. I don't know anyone here. One reason for my light attitude while traveling in Europe is that I have met so many people from around Europe in Tallinn. It is a lot easier to go to a new place after having heard normal things about everyday life of that particular place. What is even better is being able to share someone's everyday life in a new place - like I've done now twice in Lisbon. I will spend next year mostly with Americans and Micronesians. I am already sure that they will broaden my worldview similarly as my European friends in Tallinn did. So who knows - maybe in a year I'll be closer to being able to say that 'the world is my oyster'...

Mutta nyt - lounas & Venice Beach!

But now - lunch & Venice Beach!

♫ Suad - Blue sign

Cruisin' Setúbal

Setúbal oli sellainen kaupunki, jonne en tosiaankan olisi eksynyt ilman sieltä kotoisin olevaa Máriota. Mutta juuri tällainen onkin parasta... Kun elämä hassusti vie sellaisiin paikkoihin, joiden olemassaolosta ei koskaan tiennytkään. Setúbaliin otimme mukaamme kaksi sekopäistä brasilialaista, vietimme koko päivän rannalla, söimme caracóiseja eli portugalilaisia etanoita, ja auringon laskiessa ajelimme vuorilla. Roikutimme päitämme ikkunoista, joimme giniä kalliolla, huusimme kuullaksemme omat kaiumme ja lauloimme Bon Jovia, kun autosta puuttui radio. Harvoin sitä tuntee itsensä niin vapautuneeksi.

Setúbal is a place I would have most likely never visited had I not met the Setúbalese Mário a year ago. But this is what is so good about life… It takes you to places you didn't know exist. We took two crazy Brazilians with us, spent the whole day at the beach, had Portuguese snails, caracóis, and drove to the mountain at sunset. We stuck our heads out the window while driving, drank gin looking out to the mountains, kept shouting just to hear our own echoes, and sang Bon Jovi, as our car lacked of a radio. Quite rarely one feels so liberated.

♫ SunnuntaiBulla

Lisboa

Reilu pari viikkoa sitten palasin Lissabonista, jossa kävin juhlimassa vuodenvaihdetta siellä asuvien kaverieni kanssa. Kävin pienenä paljon mammani loma-asunnolla Portimãossa, mutta kyseinen asunto myytiin pois noin 15 vuotta sitten. Ennen tätä Lissabonin matkaa viimeisimmät muistoni Portugalista olivat peräisin noilta Portimãon ajoilta - muistan eläintarhan, jossa sain pidellä papukaijaa olkapäillä, ensimmäiset syömäni katkaravut, kahdesta nojatuolista tehdyn sänkyni, maailman pisimmältä tuntuva liukumäen, Pingo -jätskin ja vesipuiston. Oli varmaan ihan paikallaan käydä päivittämässä mielikuvaani Portugalista.

Ajattelin ensin lähteä uutta vuotta pakoon jonnekin lämpimämpään ja eksoottisempaan kohteeseen. Portugaliin minut kuitenkin houkutteli hyvä ystäväni Mário ja Tallinnasta sinne lähtevät suorat ja edulliset lennot. Ja onhan Portugali joka tapauksessa huomattavan paljon lämpimämpi ja valoisampi kuin tämä meidän pohjolamme tähän vuoden aikaan. Sitä paitsi, jos Portugalin lämpötilat kelpaavat appelsiineille, niin sitten myös kelle tahansa Tallinnassa asuvalle espoolaistytöllekin.

Sään lisäksi oli kaikki muukin Lissabonissa kohdallaan. Rakastuin portugalilaiseen elämänmenoon - pyykit roikkuivat ihmisten parvekkeilla keskellä suurkaupunkia, kaduilla myytiin hedelmiä ja soitettiin kitaraa, maalattuja kaakeleita oli joka talon julkisivussa ja vaikka yleensä maahan heitetyt roskat saavat vereni kiehumaan, niin Lissabonin rentoon meininkiin sopivat jopa nekin.

En tällä kertaa nähnyt kovinkaan montaa must-see kulttuurikohdetta, eikä neljässä päivässä paljoa ehdikään. Kävimme kuitenkin muutamilla näköalapaikoilla ja Gulbenkianin museossa ja sitä ympäröivässä puistossa. Ensi kertaan jää varmasti monien hehkuttama Sintra ja ehdottomasti myös jokin Fado-klubi. Tällä kertaa oli mukavaa vaan käppäillä rauhassa ympäri kaupunkia ja nauttia välimerellisestä elämänilosta.

Lomamatkasta tulee aina täysin erilainen, jos sitä saa viettää paikallisten kanssa. Asuin Márion ja hänen kolmen kämppiksensä kanssa heidän soluasunnossaan. Kaikki olivat niin ihania ja minut otettiin todella hyvin vastaan; tunsin neljän päivän jälkeen olevani solukämpän vakituinen asukas <3

Paikallisten kavereiden ansiosta ei myöskään tarvitse arvailla mikä itseään portugalilaiseksi väittävä ruoka on oikeasti autenttista. Minä sain kattavan opastuksen portugalilaisen ruokaan kadulta ostettujen kastanjoiden, pasteis de nata -leivosten, caldo verde -keiton, bacalhau -kalan, ginja-shottien ja vinho verde -viinin muodossa. Opin myös, että Super Bock -olutta juodaan Portossa ja muissa Portugalin pohjoisosissa, kun taas etelässä asuvat vannovat Sagres -oluen nimeen. Kaikista erikoisin maistamani ruoka oli juurikin oluen kanssa naposteltavat suolaiset lupiinin siemenet.

Olen aina pitänyt kaikista Etelä-Euroopan maista, mutta tämä reissu vei Portugalin ihan ykkössijalle. Ennen ykkössijaa taisi pitää Italia - jokunen vuosi sitten minulla oli suuri Italia-ihastus. Portugali oli jotenkin Italiaa paljon vapaammalta ja leppoisammalta tuntuinen ja haluaisin kovasti tutustua Portugalin pienempiin kaupunkeihin ja maaseutuihin. Ehkä joskus vielä palaan pysyvämmin Portugaliin - ellen rakastu johonkin toiseen maahan enemmän ennen sitä.

Sanotaan, että tuleva vuotesi tulee olemaan sellainen, millaisena sen otit vastaan. Jos tähän on uskomista, tulee vuosi 2015 olemaan minun osaltani aika mielenkiintoinen. Aattona nimittäin laulelin pimba-lauluja kultaisessa glitteripaidassa, pelasin Never-Have-I-Ever -juomapeliä rannalla, katselin ilotulituksia kaverin olkapäiltä, kuuntelin brasilialaisen rap-laulajan demo-biisejä, juoksentelin Praça do Comérciolla skumppapullo kädessäni ja pääsin Portugalin TV:seen. Jos tämä ennuste ei takaa hyvää tulevaa vuotta, niin sitten ei mikään!

Yksi lukuisista virolaisista taikauskomuksista on, ettei loppiaisen jälkeen saa enää toivottaa hyvää uutta vuotta. En siis toivota teillä enää hyvää uutta vuotta, mutta hyvää vuoden 2015 jatkoa. Hyvää ja menestykästä vuoden 2015 jatkoa kaikille Annina In Tallinnan lukijoille!

Nyt soi: Marcia - Oceano