sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

HETK



Rotermannille avattiin toukokuussa todella kiva baari/ravintola nimeltänsä HETK. Paikka on tosiaan päiväsaikaan ja alkuillasta ravintola, mutta illan pimetessä HETK muuntautuu yöklubiksi. Itse olen tosin ollut käymässä vain päiväsaikaan lounastamisen merkeissä.



Ihana ystäväni Suomesta oli päiväristeilemässä Tallinnassa, ja nälän iskiessä sain idean testaa tätä uutta raflaa. Ystäväni seurasi kiltisti perässäni ja hyvä niin, sillä olimme molemmat hyvin tyytyväisiä lounaisiimme.


Itse tilasin alkuun parsaa ja mansikoita hollandaise-kastikkeen ja parmesaanilastujen kera, ja pääruoaksi turskabruschettoja. Ja yhteensä nämä ihanuudet maksoivat kympin. Sanoisimpa, ettei lainkaan paha laadukkaista ravintola-annoksista.


Polttavan kuumasta säästä johtuen halusimme ystäväni kanssa istuskella terasilla, mutta sisätilatkin vaikuttivat oikein houkuttelevilta!


Kesäkuun aikana eräs virolainen ystäväni kuulemma lähti viihteelle HETKiin joka viikonloppu. Elokuussa liityn hänen seuraansa. Liittykää tekin, HETKin tapahtumat löytää heidän Facebook -sivuiltaan, ja itse tapahtumapaikka osoitteesta Roseni 9.


Nyt soi: Thirty Seconds To Mars - Hurricane

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Neli nädalat Soomes


1. & 2. Super hauska ilta Bar Llamasissa! 3. Aamulla sitten hieman heikompaa oloa helpotti sitruunat. Toimii oikeastikin, kannattaa kokeilla! 4. Väittäisin, että Tallinna on "urbanexplooraajan" paratiisi.


Viikon päästä otamme isäni kanssa 5km juoksukisan. Tällä hetkellä paras aikani on 30min26s, kun taas isälläni 28min. Toivotaan siis viikon aikana tapahtuvan ihmeitä! ;)


1. Matkalla töihin. 2. Söin piiitkästä aikaa sushia toissa päivänä lemppari sushiravintolassani Tallinnassa. 3. Olen aivan innoissani kotimaisista kesäherkuista, kuten esimerkiksi mansikoista! Haluaisin myös mahdollisimman pian mennä kanttarelleja metsästämään.:) 4. Hietalahti on todella kaunis, ja hieman rauhallisempi paikka lähellä keskustaa.


Tänään tulin takaisin pieneltä Tallinnan reissulta. Asian laita onkin nyt sitten niin, että vietän seuraavat neljä viikkoa vain ja ainoastaan Suomessa! Hassua, en ole varmaan sitten viime kesän ollut näin pitkää pätkää yhdessä maassa. Nyt onkin suunnitelmissa ottaa kaikki ilo irti Suomessa oleilusta, ennen kuin suuntaan koko syksyksi takaisin opiskelujen pariin. Mutta eipä ole huolta, että blogini sisältö suomalaistuisi tässä täysin - minulla on nimittäin hurjan paljon materiaalia ja ideoita tuleviin Tallinna-postauksiin! Pysykääpä siis kuulolla.

Nyt soi: Skrillex - Kill EVERYBODY

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vanalinna müürid ja tornid


Toteutin eilen jotain, josta olin pitkään jo haaveillut. Menin kävelemään Vanhan kaupungin ympäröivien muurien päälle!


Oviaukko, josta pääsi kipuamaan näiden keskiaikaisten muurien päälle, löytyi Suur Kloostri ja Gümnaasium -teiden risteyksestä. Sisäänpääsymaksu ei ollut kuin 1.30€ meille opiskelijoille, eli tässä varsin hyvä vinkki halvalle tekemiselle Tallinnassa.


Muuria ei pystynyt kävellä kovinkaan pitkää pätkää, mutta täälläkin lyhyellä pätkällä oli peräti kolme tornia. Torneihin johti kapeat kiviportaat, joita oli aika jännittävää kivuta ylöspäin. Suosittelen kuitenkin korkeanpaikankammoisillekin voittamaan pelkonsa ja kiipeävän torneihin, sillä niistä avautuvat upeat maisemat.




Ja tältä näyttää itse tornien sisällä!:


Itse pidin muureilla ja torneilla kiipeilystä todella paljon, ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille Tallinnaan matkaaville. Tällä tavoin näkee Vanhaa kaupunkiakin vähän eri kulmasta. Toinen paikka, josta pääsee kiipeilemään tornille, löytyy ilmeisestikin Müürivahe -kadulta. Sinne suuntaan itse seuraavan kerran!


Nyt soi: The National - Conversation 16

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pidu ja läpu #2

Tein jokin aika sitten postauksen Tallinnan yöelämästä. Kuten silloin jo mainitsinkin, kävin ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana paljon ulkona ja useimmiten vieläpä niin, että kiersimme yhden illan aikana useamman kuin yhden Vanhan kaupungin kapakoista. Sanomattakin siis selvää, että olen kolunnut jo suuren osan VK:n baareista. Osassa niistä on toki tullut käytyä enemmän kuin muissa, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisin enemmän niistä baareista, joissa olen käynyt useammin. Tuossa viime postauksesta esittelin kuitenkin ne paikat, joissa kävin viime vuonna eniten. Postauksesta tuli jo sellaisenaankin niin pitkä, joten halusin jakaa nämä baarisuositukseni kahteen postaukseen. Tässä siis ne baarit, joista pidän paljonkin, mutta joissa en ole käynyt yhtä paljon. Olloos hyvät!

En aluksi pitänyt jostain syystä Nooruksesta lainkaan, mutta etenkin viime aikoina olen löytänyt itseni sieltä useinkin. Noorus on hieman syrjäisemmällä kadulla, joten sinne eivät aivan kaikki kaduntallaajat eksy. Tarjolla on alkuillasta tapaksia ja loppuillasta iso valikoima shottilautasia.


Vaikka olinkin käynyt Drink Barissa aiemmin, tajusin paikan mahtavuuden vasta viime viikolla. Drink Bar on brittityylinen pubi, jossa juodaan oluita ja katsotaan Britannian jalkapalloliigan otteluita. Itse suuntaan paikalle mieluummin niinä iltoina, jolloin telkkarista ei tule mitään peliä, ja valitsen juomaksikin jotain muuta kuin olutta. Kuitenkin mielestäni paikka sopii paremmin kuin hyvin aloitteluun, ja sieltä saa nälän iskiessä yllättävän hyvää ruokaakin!


Paar veini tarkoittaa vironkielellä "pari viiniä". Nimensä mukaisesti baarissa pääjuttuna onkin viini, joita saa edullisesti karahveissa. Paar Veini on todella mukava istuskelu ja aloittelupaikka. Tunnelma on ehkä hieman "hienostuneempi" kuin yleisimmissä ulkoilukohteissani, mutta pidän paikasta paljon siltikin.


Hell Huntissa kävin viime syksyllä useinkin, mutta jostain syystä paikka jäi joulun jälkeen unholaan. Enkä ollenkaan tajua miksi, sillä täällä oli aina todella hyvä meininki! Näin kesäisin Hell Huntissa toimii myös terassi, jossa voi mm. juoda omia juomiaan! Virossahan alkoholin juominen on julkisilla paikoilla laitonta, joten ehdottaisin kesäisin tulla aloittelemaan juurikin Hell Huntin terassille. Plussaa myös paikan omalle valmistamalleen siiderille (ja oluelle, vaikken sitä juokaan)! :)


Kodu on ehkä VK:n mukavimmista baareista. Istua voi pelkästään ylipehmeillä sohvilla, ja tunnelma on kuin kotibileissä. Ja kun drinkkivalikoima on laaja ja edullinen, en voi kuin sanoa, että Kodu on juuri sitä, mitä "unelmabaarini" pitäisi sisällään. En ymmärrä, miksen täällä ole käynyt useammin!


On hieman väärin sanottu, etten ole käynyt Must Puudelissa useinkaan...sillä olen täällä tälläkin hetkellä!;) Mutta - olen yleensä täällä tällä tavoin vain rennosti hengailemassa, sillä Must Puudel on pääsääntöisesti tällainen "chilli" kahvila. Kahvilassa kuitenkin järjestetään useinkin siistejä tapahtumia viikonloppuisin, jotka on pakko chekata ensi syksyllä! Tykätkää Must Puudelin Facebook -sivustosta, niin olette perillä kahvilan yötapahtumistakin!


Uhkailin jo ystävilleni, että menen koulumme salsakurssille, ja että sen jälkeen minut löytää viikonloppuisin vain ja ainoastaan Bailasta!;) Bailassa nimittäin on oikea salsa meininki, jota täydentää tekopalmut ja valkokankaalla koreileva merimaisema. Plussaa myös siitä, että tässä salsabaarissa tarjoillaan ruokaa yön pikkutunneille asti.


Kuresaare on hyvin piilotettu baari, joka kuitenkin sijaitsee yhdellä Tallinnan vilkkaimmista bilekaduista. Ehkä juuri sen takia Kuresaareen eksyy juuri parhaimmat ihmiset ja meno on aina todella hyvä! ;) Itse olen eksynyt paikalle vain muutaman kerran seuraamaan ystäväni Terry McD:n keikkoja, mutta ensi syksynä voisin tosiaankin mennä paikalle ihan muutenkin vain.


NoKussa kävin viime vuonna oikeastaan viikottain, mutta vain Tallinnan ranskanpuhujien peli-illoissa. Koska peli-illat järjestettiin keskiviikkoisin, lähdin useimmiten kohtuuajoissa nukkumaan. Niinä kertoina, kun kuitenkin päätin venyttää keskiviikkoiltaani pidemmäksi, oli NoKussa todella hyvä meininki. Voisin siis useamminkin mennä NoKuun biletysmielellä!


Olemme silloin tällöin kavereiden kanssa halunneet lähteä ihan vain vaihtelunkin vuoksi pois Vanhasta kaupungista. Tätä olisi muuten tarkoitus harrastaa ensi vuonna enemmänkin, sillä olen kuullut monen kivan baarin sijaitsevan esimerkiksi Kalamajassa. Vaikka näitä VK:n ulkoa löytyviä paikkoja olisi varmastikin enemmän, olen itse löytänyt vain kaksi mainitsimisen arvoista menokohdetta:

Woodstock näyttää ulkopuolelta hippien valtaamalta baarilta, mutta sisältä raikuu yleensä kovemman luokan metalmusa. Vaikkei metal ihan ole makuuni, tykkään baarin rennosta meiningistä, pitkistä aukioloajoista, edullisista hinnoista, ja väen paljouden sopivuudesta.


Protestissa olen nyt käynyt kahdesti, ja molempina kertoina on ollut hurjan hauskaa. Protest muistuttaa mielestäni paljon hehkuttamaani Red Emperoria - siellä on samanlainen rento meininki, ja paikka ei liiemmin ole baari eikä klubikaan, vaan jotain siltä väliltä. Täältä olisi hieman lyhyempi matka kotiinkin, joten tänne voisin ehdottomasti mennä useamminkin! ;)


Eagle-Eye Cherry - Save Tonight

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Till & Kummel


Kävin viime viikolla ehdottomasti mainitsimisen arvoisessa raflassa - nimittäin Till & Kummelissa. Olimme aluksi ajattelleet veljeni kanssa menevämme syömään intialaista, mutta kun ystäväni ja hänen äitinsä soittivat ja kertoivat olevan Till & Kummelissa, vaihtui meidänkin suuntamme tuota pikaan. Olin kuullut paljon hyvää kyseisestä ravintolasta, ja pääsihän se myös tämän vuotiseen listaukseen Viron 50 parhaasta ravintolasta.



Till & Kummel ei pettänyt odotuksiani - ruoka oli todella, todella hyvää. Otin kesäisen kasvissekoituksen jogurtti-kurkkukastikkeella, jossa oli perunaa, punasipulia, papuja ja kanttarelleja, sekä ihania Forte Speciale -juustolastuja kruunamassa kokonaisuuden. Kaikki maut sopivat niin ihanasti yhteen, ja oli pakko syödä koko valtava annos, vaikka olinkin jo puolessa välissä aivan täpötäynnä. Annos ei maksanut kuin 7€,  eli mielestäni todella hyvä hinta-laatusuhde. 


Muutkin olivat enemmän kuin tyytyväisiä illan ravintolaan ja koko iltaan. Joukkiomme mamman jälkkärijäde näytti suussasulavalta, samoin kuten ystäväni hampurilainen. Kuvassa veljeni sianlihafilee leipä, joka upposi hyvin sekin.



Till & Kummel sijaitsee Vanhan kaupungin pohjoislaidalla, hieman hiljaisemmalla kadulla. Koko ravintolan tunnelmakin oli harmoninen ja rauhallinen, ja voin kertoa, että tämmöisiä rauhallisempia ravintoloita on hieman harvaksi Vanhassa kaupungissa. Joten jo ihan sen takia Till & Kummel nousi yhdeksi lemppareikseni Vanhan kaupungin ravintoloista.


Jos joku siellä pohdiskelee, että missä sitä söisi Tallinnan Vanhassa kaupungissa, niin ottakaa Till & Kummel varteen otettavaksi vaihtoehdoksi! :) Osoite Nunne 7. 


Nyt soi: Jack Johnson - Good People

lauantai 13. heinäkuuta 2013

TLN TO DO 13072013

Huomenta vaan kaikille. Sain toissa päivänä blogilleni uuden idean, jota lähden nyt aamusta toteuttamaan. Blogini on aika monipuolinen paikka, mutta edelleen tämän pääpointtina on se, että jaan täällä tallinnalaista arkeani ja menovinkkejä kaupunkiin. Luonnollisesti tiedän useammasta kiinnostavasta paikasta, kuin missä olen ehtinyt käynyt. Ajattelin, että voisi kuitenkin olla ihan kiva idea esitellä niitäkin paikkoja, joissa haluaisin käydä, mutta joinne en vielä ole kerinnyt. Vähän niinkuin to do -listan muodossa. Joten olkaapas hyvä, tässä AIT:n ensimmäinen Tallinn to do -lista! ;)

1. Katusekino - Kauppakeskus Virun katolta löytyy kesäisin hieman yllättävää toimintaa, nimittäin kattoterassille pystytetään leffateatteri. Itse olen ainakin superinnoissani menossa sinne - mikä voisikaan olla siistimpää, kuin nautiskella leffasnacksejä rantatuolissa katsellen vuoroin hyvää leffaa ja vuoroin tähtitaivasta?! Ja kun Katusekinossa esitättävien elokuvien pitäisi vieläpä olla korkealaatuisia, eikä mitään uusimpaa Hollywood-tuotantoa. Nuo Katusekinon nettisivut näyttävät todella selkeiltä ja informatiivisilta, joten sieltä löytyy varmasti kaikki tarvittava tieto!


2. Kanala - Luin viime laivamatkallani ilmaiseksi jaettavasta The Baltic Guide -lehdestä, että Kalamajan Kultuurikatlassa sijaitsee todellinen vegaaniravintolahelmi! Eli kyseessä on hyvin piiloitettu luomukasvisravintola, jossa hinnat ovat kohtuullisia ja ruoka oletettavasti herkullista. Sinne ehdottomasti lounastamaan seuraavaksi! Osoite on Kalasadama 6. Ja pitääpä muuten napata tuo ilmaislehti kouraani useamminkin, kun sieltä kerta tällaisia vinkkejä löytyy ;)


3. Piritan ranta - Erityisesti näin kesäisin kun käyn Tallinnassa, olen koko ajan tulossa tai menossa ja tuon pikkuisen suurkaupungin pyörteiden vankina. Sydämeltään espoolaisena on myös välillä hankalaa asua aivan keskustan sykkeessä, kun totutut landemaisemat ja rannan rauhalliset lenkkipolut puuttuvat. Sen takia olenkin päättänyt, että menen vielä tämän kesän aikana Piritan rannalle kokonaiseksi päiväksi aurinkoa ottamaan ja Suomenlahteen uiskentelemaan.:)


Onko joku teistä lukijoista mahdollisesti käynyt jossakin näistä kolmesta kohteesta? Mitä piditte, ja voisitteko suositella näitä muillekin? Entä mahtoiko joku liittää jonkun näistä kolmesta paikasta omaan Tallinn to do -listaansa? Tai mitkä Tallinna-paikat ylipäätään kuuluvat teidän listoillenne? Olisi todella kivaa kuulla teidänkin vinkkejänne! ;)

Nyt soi: Elephants from Neptune - Can't Come In

Kuvat: 1: http://pilt.delfi.ee/picture/9957253/, 2: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=458766960886425&set=pb.441575519272236.-2207520000.1373706804.&type=3&theater, 3: http://www.flickr.com/photos/lauri_/2126601415/sizes/o/in/photolist-4eVovD-6b6DTF-h9nE8-4RFoen-4N6LZj-5gpknX-a86Pkv-a89Ggb-5czk7h-8bj8Fk-4LSUXw-65LhJ9-dYSA7-dYSHs-dYSDE-5aGW6S-5aGW23-5aCEgP-5aGW4q-6SJ8Sg-4S32hr-8FezgV-4NoQok-8ErJow-7PqHmG-7htESw-5CetsE-aTddiV-goaS1-4NC8Ew-aTdduZ-aTddcX-ePfTEC-4nh253-rUYcu-68Eu1m-6SJ7Hi-8s3dmm-atCes2-59941s-aTdd4Z-aTdcAx-aTdcMi-aTdcrr-goaSJ-aTddC8-aTde3i-aTddMz-rUD5j-dGWez4-8qqb3e/

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lõhe fenkoliga

Taisinkin jo Barcelona -postauksieni yhteydessä mainita, että yksi lempiblogeistani on ehdottomasti OC Julia. Yksi syy tähän on se, että Julia jakaa blogissaan toinen toistaan mielettömämpiä reseptejä.


Viimeisimpänä inspiroiduin Julian ansiosta kokkailemaan punaviinissä marinoitua lohta lämpimän fenkolisalaatin kera. Minunkin versioni onnistui erittäin hyvin - tuo punaviinimarinaadi kummittelee mieltäni vieläkin, vaikka söin sitä tosiaan yli kuukausi sitten. Julia on ruokanero.


Tässä siis OC Julian lohi fenkolisalaatilla:

Tarvitset kahdelle:

Marinadi:
4rkl punaviinietikkaa
4tl soijaa
4tl oliiviöljyä
1 puristettu valkosipulinkynsi
3tl sokeria
Maustamiseen mustapippuria

400g lohta
4 parsaa

Fenkolisalaatti:
½ fenkoli
Appelsiinin mehu
2dl herneenversoja
100g babypinaattia
 8 kirsikkatomaattia
2rkl oliiviöljyä
Pinjansiemenia
Suolaa
Pippuria


Ohjeet:

  1. Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
  2. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään, laita lohet marinoitumaan sinne hetkeksi.
  3. Sillä aikaa voit pestä kaikki vihannekset, pilkkoa fenkolin, puristaa appelsiinin mehun ja hienontaa herneenversot.
  4. Paista pannulla lohta n. minuutin verran molemmilta puolilta.
  5. Tee lohesta ja foliosta nyytit, ja kaada marinadi nyytteihin.
  6. Aseta nyytit ja parsat pellille, sivele parsoja kevyesti oliiviöljyllä. Anna paistua uunissa n. 10 min.
  7. Paista fenkolin siivuja keskilämpimällä öljytyllä pannulla kunnes ne ovat pehmentyneet.
  8. Lisää appelsiinin mehu, pinaatti, herneenversot ja pinjansiemenet. Mausta suolalla ja pippurilla.
  9. Keitä kirsikkatomaatteja hetken vedessä, jotta ne pehmenevät ja voit helposti poistaa niiden kuoret.
  10. Asettele kaikki komponentin haluamallasi tavalla lautaselle, ja nauti kesälohestasi! ;)
Nyt soi: Damien Rice - Me, My Yoke And I