sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pidu ja läpu Tallinnas

Ensimmäinen opiskeluvuoteni on nyt takana, ja veikkaanpa, etten ole yksin sitä mieltä, että armoton biletys kuuluu aivan oleellisena osana ensimmäiseen opiskeluvuoteen!;) Voin ainakin itse myöntää, että tuli vietettyä paljon aikaa viihteellä näin ensimmäisenä vuotenani täällä Tallinnassa. Monet, sekä tutut ja tuntemattomat, ovat aina hyvin kiinnostuneita kuulemaan millaista se yöelämä sitten onkaan Tallinnassa. Ajattelin siis tehdä aiheesta kokonaisen postauksen jakaen samalla vinkkejä omista lemppari biletyspaikoistani.

Parhaat biletyskaverit :)

Ennen kuin alan antamaan mitään konkreettisia vinkkejä Tallinnan yöelämästä, koen tarpeelliseksi hieman selventää millainen "bilettäjä" itse olen. Näin ollen kaikki voivat vertailla omaa "biletyspersoonaansa" tähän minun omaani, ja sen pohjalta mietiskellä että voisiko näistä vinkeistä olla itselleen hyötyä.

Synttäreilläni Hullumajassa

Käyn ulkona aika paljon, ja suosin ehdottomasti pubeja ja baareja klubien sijaan. Suoraan sanottuna en pidä klubeista juuri yhtään - niissä on liikaa ihmisiä, liian kovaa musiikkia, liian korkeita sisäänpääsymaksuja, jatkuvaa jonotusta, liian vähän juttelua ja liikaa tanssimista. Tykkään paikoista, jossa saa halutessaan istumapaikan, jossa kuulee mitä kaveri sanoo ihan huutmattakin, jossa on hyvä ja halpa juomavalikoima, jossa on kaikin puolin rento meininki, ja jonne voi pukeutua ihan miten haluaa. Toki tykkään minäkin välillä mennä irtautumaan tanssilattialle ja pukea ykköset päälle, mutta normi viikonloppuina tykkään pitäytyä tuossa edellä mainitussa kaavassa. :)

Ladies night - two drinks for one price!

Eli mistä tällaista meininkiä sitten löytääkään Tallinnan yöstä? Kavereiden kanssa suuntaamme lähes poikkeuksetta viettämään iltaa Vanhaan kaupunkiin, jossa kierrämme aina useamman baarin, vähintäänkin kahden. Lempparibaareissamme ei ole sisäänpääsy- taikka pakollisia eteispalvelumaksuja ja ne sijaitsevat lähellä toisiaan (kuten kaikki VK:ssa, se kun ei loppujen lopuksi mikään hirvittävän iso paikka ole). Esittelen tässä nyt ne paikat, joissa kävin eniten viime vuoden aikana:


Red Emperorissa olemme kavereideni kanssa käyneet ihan heittäen eniten. Jos totta puhutaan, tulee Emperoriin mentyä keskimäärin ainakin kahdesti viikossa:D Muttei tosiaan aina biletysmielellä, sillä baarissa järjestetään myös konsertteja, pubivisailuja, leffailtoja ja sen sellaista. Tein alkusyksystä ihan erillisen postauksenkin kyseisestä baarista.



Shimo on todella helppo iltakohde, sillä siellä on yleensä mukava meininki ja sijaitsee aivan keskellä Vanhaa kaupunkia. Baari on kellari, mutta toisin kun monet vastaavat kellaribaarit Vanhassa kaupungissa: Shimo on todella kivasti sisustettu ja siisti. Shimossa on kattava ja edullinen drinkkilista, ja ruokaakin tarjoillaan myöhäisiltaan.



XX Sajandiin tulin löytäneeksi ystäväni Markus Rafael Nylundin ansiosta, hän kun soittaa musiikkiaan siellä kerran kuukaudessa. Ja hyvä että herra minut paikalle kutsui, sillä tykästyin XX Sajandiin todella paljon. Baarin seinillä on valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ja jopa drinkkilistan drinkit ovat jaettu omille aikakausilleen. Todella tunnelmallinen ja persoonallinen kapakka!


Hullumaja tarkoittaa viron kielellä mielisairaalaa. Baarin eri huoneet ovat nimetty eri osastoiksi, shotit tarjoillaan pilleripurkeista, ja istua voi vaikka pyörätuolilla. Niin outo konsepti, ettei siitä voi olla kun tykkämättä! :D Suosittelen kokeilemaan nallekarkki-shotteja.



Hullumajaa vastapäätä sijaitsee Labor, jolla on vastaava konsepti: shotit tarjoillaan koeputkista, baarimikot ovat pukeutuneita labratakkeihin ja sisustuselementteinä toimii yläasteen kemian tunneilta tutut välineet. Jos tanssijalkaa vipattaa vielä pitkään, voi Laboriin suunnatta viikonloppuisin peräti aamukuuteen asti.


Popular on todella rento istuskelupaikka, jossa jujuna on se, että siellä pystyy polttaa vesipiippua. Yksi piippu maksaa 10€ ja makuja on useampia. Jos ei tosin kestä savua, ei tuonne kannatta mennä, sillä piippua saa polttaa jokaisessa huoneessa.


Valli Baar - Müürivahe 16
Ennen kuin voi sanoa käyneensä Tallinnan yöelämässä, on juotava Milli Mallikas -niminen shotti Valli Baarissa. Paikalta voi poistua vaikka heti shotin ottamisen jälkeen, ja yleensä niin tekee silloin mielikin. Muu jääköön teidän selvitettäväksi. ;)


Sinilind - Müürivahe 50 / Uus 3
Sinilindiin tuli mentyä muutamien tapahtumien perässä, siellä järjestettiin mm. Bob Marleyn synttäripippalot keväällä. Sinilind onkin oiva paikka järjestää tapahtumia, sillä siellä on isot tilat, kaksi narikkaa, riittävästi vessoja ja muutama juomatiski. Jonotusta ei siis tarvitse harrastaa. Tilat jakautuvat erillisiin huoneisiin, joista osa on aina ollut hieman rauhallisempia, jotta pystyy istahtaa alas ja jutella.


Katusekohvik on korkealla kattojen yllä sijaitseva tyylikäs baari, jossa ei kuitenkaan ole mikään hienostunut ilmapiiri. Täälläkin voi polttaa vesipiippua, mutta alkuillasta polttajille on varattu oma tilansa. Alennusta saa opiskelijakortilla.



Mad Murphy's on Raatihuoneen torilla sijaitseva todella kiva irkkubaari. Mad Murphy'sissä näytetään paljon urheilua, ja mm-lätkän aikaan myös Suomen pelejä. Tarjolla on myöhään asti ruokaa ja kattava juomavalikoima. Ja aina tuntuu siltä, että kaikki Tallinnan brittituristit eksyvät tänne! :D


Nämä kaikki kymmenen baaria sijaitsevat siis Vanhassa kaupungissa, ja nämä olivat ne baarit, joissa kävin viime vuoden aikana eniten. Mutta kuten jo mainitsinkin, kävin viime vuonna todella paljon ulkona, joten niitä lempparibaarejakin löytyi tästä kaupungista reippaasti kymmentä enemmän. Jottei tämä postaus kuitenkaan venähtäisi aivan tajuttoman pitkäksi, ajattelin jakaa loput vinkit seuraavassa osiossa. Loput vinkeistäni ovatkin sitten sellaisia baareja, joissa en ole muutamaa kertaa enempää käynyt, mutta joista on kuitenkin jäänyt päälimmäisenä mieleen hyvä fiilis.

Hei mitäs te kaikki piditte tästä hieman erillaisesta postauksesta? Oliko tästä jollekin hyötyä, tai oliko postaus edes mielenkiintoista luettavaa? Ja muut Tallinnan yöelämän kokeneet - löytyykö listalta teidänkin suosikkibaarejanne, vai jäikö joku vielä puuttumaan?

Nyt soi: Biffy Clyro - God & Satan

2 kommenttia:

  1. Haha, kävin juhannuksena Tallinnassa ja Hullumaja oli kyllä todellakin... mielenkiintoinen kokemus :D Valitsemamme shotit olivat sieltä halvimmasta päästä ja koostuivat lähinnä karpalomehusta, joten niistä ei oltu ihan kauhean vaikuttuneita. Konseptin perinpohjaisesta toteutuksesta kylläkin :) Täytyypä ensi kerralla testata noita nallekarkillisia - ellei sitten jotain ihan toista paikkaa. Tämä listaus tuli siis kyllä tarpeeseen, kiinnostaisi nimittäin tehdä kohta uusi ekskursio Tallinnaan :)

    Niin ja Hell Hunt oli kiva, käytiin siellä saman päivän aikana kahdest!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia, kiitos kun tulit kertomaan kokemuksistasi! :) ja vielä ihanampaa on kuulla, että postauksesta oli jopa hyötyä! jep- Hullumaja on tosiaankin kokemus ihan itsessään.. Hassu paikka ;D Hell Huntin esittelen seuraavassa osiossa, pidän siitä itsekin, ja etenkin heidän terassistaan näin kesäisin. Tule sitten kertomaan minne baareihin päädytte ensi kerralla ja mitä pidit!:)

      Poista