Minulla on uusi suosikki ruokailu- ja hengailupaikka Tallinnassa, nimittäin aivan ihana Kamahouse Köök. Olin kuullut kavereiltani tästä dinerista sekä hyvää että huonoa, siten kiinnostuinkin itse näkemään Kamahousen ja muodostamaan siitä oman mielipiteeni. Ja nyt ensimmäisen käyntikerran jälkeen voin sanoa, ettei minulla ainakaan ole kyseisestä ravintolasta mitään huonoa sanottavaa!
Ravintola ilmapiiri oli todella rento. Sisustamisessa oli käytetty pitkälti ainoastaan kierrätettyä tavaraa, kuten toimistotuoleja ja peltipurkkeja, sun muuta semmoista. Kamahousessa olisi voinut istua mukavasti vaikka useammankin tunnin, töitä tehden tai kaverin kanssa jutellen, taikka ikkunalaudoilla odottelevia lautapelejä pelaillen. Kamahouseen voi tulla täydelle illalliselle, tai sitten ihan vain kahvikupposelle.
Tilasin pääruoaksi kalaa kikhernepullien ja minttukastikkeen kera. Annos oli todella herkullinen ja sopivan kokoinen. Erityismaininta menee salaatti"kulholle", joka oli valmistettu jostakin näkkileivän tapaisesta. Jälkiruoaksi sain päivänkakkua, joka oli ihanaa suklaakakkua vadelmamelban kanssa. Nämä ja pieni kivennäisvesi maksoivat yhteensä n. 17€.
Kamahousen on muuten nimetty tyypillisen virolaisen juoman jälkeen, nimittäin kama -juoman. Kamaa valmistetaan siten, että kamajauhetta sekoitetaan joko piimän tai jogurtin kanssa. Itse jauhe on valmistettu rukiista, herneestä ja ohrasta. Perinteisesti kamaa juodaan täällä kesäisin, ja sillä saatetaan korvata esimerkiksi lounas. Nimensä mukaisesti ravintolassa oli paljon kama-pitoista ruokaa tarjolla, vaikken itse tällä kerralla tullut valinneeksi mitään sellaista.
Mukava tarjoilijamme ja muistilaput WC:ssä!
Kamahouse Köök sijaitsee hieman pidemmällä keskustasta, mutta ratikkalinjat 1 tai 2 pysähtyvät aivan ravintolan viereen. Suosittelen ravintolaa ehdottomasti niin ruoan, palvelun kuin viihtyvyydenkin puolesta. Kamahouse Köök löytyy osoitteesta Kopli 25.
Nyt soi: Coldplay - Paradise