Tällä hetkellä voin henkisesti hyvin, millä yllätän
itsenikin. Olen nimittäin fyysisesti aivan rappiolla, tunnen itseni
suoranaiseksi ihmisraadoksi. 25 tunnin matkustusajasta olen onneksi jo yli
puolessa välissä - kohta laskeutumassa Pariisiin.
Minulla on kädessäni aivan tajuton bakteeri-infektio, joka näyttää leviävän koko kehooni. Onneksi muut kehonosani eivät ole läheskään yhtä huonossa kunnossa kuin tuo vasen käteni, eivätkä toivottavasti semmoiseksi menekään. Kipu kuitenkin säteilee kaikkialle, ja useat lihakseni kramppailevat. Vasen käsi on miltei kokonaan poissa käytössä, ja tekee hurjan kipeää, jos se vahingossa hipaiseekaan jotain.
Nyt en kuitenkaan voi asialle mitään, pitää yrittää ajatella mahdollisimman positiivisesti.
Se on tällä hetkellä hieman haasteellista, mutta olen onnistunut siinä melkoisen hyvin. Vaikka tuo vasen käsi onkin hieman pois pelistä, sormet liikkuvat yhä ja olen sitäpaitsi oikeakätinen.
Matkalla olisi tämän sijasta voinut käydä vaikka mitä pahempaa. En esimerkiksi sairastunut kertaakaan vatsatautiin, mikä on kovin yleistä tuolla puolen maailmaa meille herkkämasuisille eurooppalaisille. Vatsavaiva olisi paljon sietämättömämpi lentokoneessa. Onneksi en myöskään ole hullussa kuumeessa tai makoile jossakin tajuttomana. Minut oltaisiin voitu myös ryöstää tai raiskata, tai olisin voinut joutua ties minkälaisen väkivällan uhriksi. Siitä paraneminen kestäisi paljon kauemmin.
Vaikka nyt tuntuukin pahalta, nämä ajatukset oikeasti auttavat minua. En tiedä olenko popsinut hieman liikaa Panadolia, kun melkein itken täällä ajatellessani, miten hyvin asiani oikeastaan ovatkaan.
Ja palataanpa alkuun – siihen henkiseen hyvinvointiin. Kun lähdin Tallinnasta kohti Indonesiaa, takanani oli monen monta unetonta yötä, viimeiset esseet vielä kirjoitettavana, ja yhä stressaantunut ja uupunut olo töistä. Nyt stressi on saatu nollattua, ja mieleni on varsin inspiroituneella päällä, lähestulkoon samanlaisella, jolla se viime kesänä oli. Silloin tunsin itseni kaikkeen pystyväksi supernaiseksi.
Tämä yksin matkustaminen ja kivun kanssa kamppailu jotenkin pakottaa aivojani ajattelemaan asioita eri kanteilta. En ole pitkään aikaan kokenut tällaista herätystä. Näitä tulee minulle aina silloin tällöin, ja se on ihanaa. Olen siitäkin iloinen, ettei minulla tällä hetkellä ole ketään matkakumppania. Matkakumppanille valittelisin kipua varmasti taukoamatta. Tai yksi matkakumppani löytyi täältä koneesta. Olen saanut Angry Birds -peliseuraa 3-vuotiaasta ranskalaistytöstä. Hänelle en valita, ja se saa minut miettimään - miksi sitä voivottelisi kenellekään muullekaan.
*
Tämän tekstin kirjoitin 5. helmikuuta 2014, Suomen aikaan klo 7:52, jossain Aasian ja Euroopan välimaastoilla. Pariisissa stuertti näki käsi-infektioni, enkä melkein päässyt Helsingin koneeseen. Onneksi aloin itkeä, ja pääsin. Kädessä oleva infektio parani muutamassa viikossa, kiitos Diacorin. Minulla ei ollut matkavakuutusta, mutta tänä päivänä en lähtisi edes Ruotsiin ilman. Kaikkea hassua sitä ehtii sattua ja tapahtua ja oppia vuoden aikana.
Nyt soi: Ewert and the Two Dragons - Stranger
Minulla on kädessäni aivan tajuton bakteeri-infektio, joka näyttää leviävän koko kehooni. Onneksi muut kehonosani eivät ole läheskään yhtä huonossa kunnossa kuin tuo vasen käteni, eivätkä toivottavasti semmoiseksi menekään. Kipu kuitenkin säteilee kaikkialle, ja useat lihakseni kramppailevat. Vasen käsi on miltei kokonaan poissa käytössä, ja tekee hurjan kipeää, jos se vahingossa hipaiseekaan jotain.
Nyt en kuitenkaan voi asialle mitään, pitää yrittää ajatella mahdollisimman positiivisesti.
Se on tällä hetkellä hieman haasteellista, mutta olen onnistunut siinä melkoisen hyvin. Vaikka tuo vasen käsi onkin hieman pois pelistä, sormet liikkuvat yhä ja olen sitäpaitsi oikeakätinen.
Matkalla olisi tämän sijasta voinut käydä vaikka mitä pahempaa. En esimerkiksi sairastunut kertaakaan vatsatautiin, mikä on kovin yleistä tuolla puolen maailmaa meille herkkämasuisille eurooppalaisille. Vatsavaiva olisi paljon sietämättömämpi lentokoneessa. Onneksi en myöskään ole hullussa kuumeessa tai makoile jossakin tajuttomana. Minut oltaisiin voitu myös ryöstää tai raiskata, tai olisin voinut joutua ties minkälaisen väkivällan uhriksi. Siitä paraneminen kestäisi paljon kauemmin.
Vaikka nyt tuntuukin pahalta, nämä ajatukset oikeasti auttavat minua. En tiedä olenko popsinut hieman liikaa Panadolia, kun melkein itken täällä ajatellessani, miten hyvin asiani oikeastaan ovatkaan.
Ja palataanpa alkuun – siihen henkiseen hyvinvointiin. Kun lähdin Tallinnasta kohti Indonesiaa, takanani oli monen monta unetonta yötä, viimeiset esseet vielä kirjoitettavana, ja yhä stressaantunut ja uupunut olo töistä. Nyt stressi on saatu nollattua, ja mieleni on varsin inspiroituneella päällä, lähestulkoon samanlaisella, jolla se viime kesänä oli. Silloin tunsin itseni kaikkeen pystyväksi supernaiseksi.
Tämä yksin matkustaminen ja kivun kanssa kamppailu jotenkin pakottaa aivojani ajattelemaan asioita eri kanteilta. En ole pitkään aikaan kokenut tällaista herätystä. Näitä tulee minulle aina silloin tällöin, ja se on ihanaa. Olen siitäkin iloinen, ettei minulla tällä hetkellä ole ketään matkakumppania. Matkakumppanille valittelisin kipua varmasti taukoamatta. Tai yksi matkakumppani löytyi täältä koneesta. Olen saanut Angry Birds -peliseuraa 3-vuotiaasta ranskalaistytöstä. Hänelle en valita, ja se saa minut miettimään - miksi sitä voivottelisi kenellekään muullekaan.
*
Tämän tekstin kirjoitin 5. helmikuuta 2014, Suomen aikaan klo 7:52, jossain Aasian ja Euroopan välimaastoilla. Pariisissa stuertti näki käsi-infektioni, enkä melkein päässyt Helsingin koneeseen. Onneksi aloin itkeä, ja pääsin. Kädessä oleva infektio parani muutamassa viikossa, kiitos Diacorin. Minulla ei ollut matkavakuutusta, mutta tänä päivänä en lähtisi edes Ruotsiin ilman. Kaikkea hassua sitä ehtii sattua ja tapahtua ja oppia vuoden aikana.
Nyt soi: Ewert and the Two Dragons - Stranger
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti