maanantai 21. tammikuuta 2013

Ammugi

Nyt on viimeisen viikon aikana puuttunut motivaatio blogin päivittämiseen, mutta eipä tätä kannatakaan päivitellä jos ei ole fiilistä. Nyt taas kuitenkin on tarinointi-intoa, joten voisin vähän kertoilla mitä olen tässä hiljaiseloni aikana tehnyt - niitä kivoja hetkiä kun on ollut riittämiin. Kuvia en ole valitettavasti paljoakaan ottanut, mutta kai näitä tekstejäkin lukee.


Olen ollut Suomessa viime viikon ja olen nyt tulevankin viikon. Meillä kun alkaa luennot Tallinnassa vasta tammikuun viimeisellä viikolla - ja olen tässä vapaa-ajallani halunnut käydä sijaistamassa kouluissa ansaitakseni vähän rahaa kevättä varten;) Ja kivaa hommaa se sitäpaitsi on - vaikka onkin vähän rankkaa olla joka päivä eri koulussa. Oppilaita kun ei tunne niin joka päivä on aina vaan semmoista sopeutumista.



Olin kuitenkin yhdellä päiväristeilyllä Tallinnassa viime viikolla. Mulla oli ranskan koe, jonka suullinen osio muuttui loppujen lopuksi minun ja opettajan bondaukseksi millaista on asua ulkomailla, heh:D Tapasin myös yhden italialaisen Erasmus-oppilaan joka on ollut Tallinnassa nyt yhtä kauan kuin minäkin, mutta hän osaa viroa satakertaa paremmin kuin mitä itse osaan.. :D Pitäisi vähän kai tsemppaa nyt sen kielen oppimisen kanssa..


Olen viettänyt todella paljon aikaa perheeni kanssa. Lähinnä kotona syöden, haha! Äiti on tehnyt meille mm. tuota avokaadopastaa ja What Katie Ate -blogin kanaa. Itsekin tein meille lounaaksi tuollaisia avokaadoleipiä. Ne olivat todella hyviä, laitanko tarkempaa reseptiä jakoon? Viikonloppuna tein aamupalaksi Cupcakes and Cashmere -blogin lemon curd crepe'ejä. Helppoja ja ihan tajuttoman hyviä!


Urheillut olen myös jonkun verran. Olen ollut ihanilla balettitunneilla sekä isän ja pikkuveljen kanssa treenailemassa isän kaverin johdolla. Huh, mulla oli viikon etureidet kipeänä ensimmäisen treenimme jälkeen, sen verran kovaa on pojat kiduttanut:D Kävin myös kaverini kanssa pilateksessa elämäni toisen kerran, ja innostuin siitä todella paljon!! Olisin viime vuonna ottanut pilateskurssin yliopistollamme, mutta se meni jonkun toisen kurssin kanssa päällekkäin. Nyt en ole löytänyt pilatesta kevään kurssilistoilta, mutta vielä on viikko aikaa säätää uuden lukujärjestyksen kanssa, joten we'll see.


Olen pyörinyt paljon Töölössä, sillä käyn siellä nyt tammikuun ajan valohoidossa osana atooppisen ihoni hoitoa. Töölössä olen keksinyt muutakin menoa - kävin moikkaamassa siellä asustelevia sukulaisiani. Kävin myös Suomen ihanimmassa ruokakaupassa...Anton & Antonissa, jossa myydään luomu- ja lähiruokaa. Suosittelen ehdottomasti siellä pyörähtämistä kaikille! Meillä tarttui mukaan välipalaksi muun joukossa nuo Berry Boost -askit.


Töölöstä puheen ollen.. Kävin töölöläisen ystäväni kanssa Kalliossa sunnuntaibrunssilla. Brunssikohteeksi valitsimme Pacificon, mutta petyimme hieman molemmat. Valikoima oli hieman suppea hintaansa nähden ja taas kerran mielestäni liian lounasmainen. Kuka syö salaattia aamupalaksi? Mehutkin olivat tiivistettä. Pacifico oli kuitenkin kivan näköinen paikka iltamenoja ajatellen. Voisin mennä sinne vaikka heti ensi viikonloppuna juhlistamaan perjantaita tai lauantaita.


Viime perjantaita olin juhlistamassa ensin Chaplinissä ja sitten Roskassa. Aivan mielettömän kivoja baareja molemmat, ja minulla oli tosi hauska ilta yli viiden viikon biletauon jälkeen!! Ei mutta tosissaan suosittelen noita kahta baaria! Chaplin on enemminkin istuskelubaari, jossa on hyvät biljardi mahdollisuudet. Roskassa taas voi tanssia "alternative" musiikin tahtiin:)


Mikä on ollut parasta tammikuussa on se, että olen voinut viettää niin paljon aikaa poikaystäväni kanssa. Olimme katsomassa Beasts of the Southern Wildia, joka ei kuitenkaan mielestäni ollut mikään erityisen sykähdyttävä elokuva. Päänäyttelijä on kuitenkin aivan mieletön - ei ole suotta ehdolla parhaan naispääosan Oscariin. Olin muutenkin harrastamassa kulttuuria viime viikolla! Kävin Ateneumissa 52 sielua -näyttelyssä opastetulla kierroksella. Rakastan käydä näyttelyissä, laskinkin juuri että Pariisissa asuessani kesän 2011 kävin useammassa museossa kun baarissa :D Oppaan kanssa näyttelyt ovat entistäkin antoisempia, teokset näkee aivan eri tavalla kun kuulee vähän niiden taustatiedoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti