maanantai 7. lokakuuta 2013

Kamahouse Köök


Minulla on uusi suosikki ruokailu- ja hengailupaikka Tallinnassa, nimittäin aivan ihana Kamahouse Köök. Olin kuullut kavereiltani tästä dinerista sekä hyvää että huonoa, siten kiinnostuinkin itse  näkemään Kamahousen ja muodostamaan siitä oman mielipiteeni. Ja nyt ensimmäisen käyntikerran jälkeen voin sanoa, ettei minulla ainakaan ole kyseisestä ravintolasta mitään huonoa sanottavaa!


Ravintola ilmapiiri oli todella rento. Sisustamisessa oli käytetty pitkälti ainoastaan kierrätettyä tavaraa,  kuten toimistotuoleja ja peltipurkkeja, sun muuta semmoista. Kamahousessa olisi voinut istua mukavasti vaikka useammankin tunnin, töitä tehden tai kaverin kanssa jutellen, taikka ikkunalaudoilla odottelevia lautapelejä pelaillen. Kamahouseen voi tulla täydelle illalliselle, tai sitten ihan vain kahvikupposelle.


Tilasin pääruoaksi kalaa kikhernepullien ja minttukastikkeen kera. Annos oli todella herkullinen ja sopivan kokoinen. Erityismaininta menee salaatti"kulholle", joka oli valmistettu jostakin näkkileivän tapaisesta. Jälkiruoaksi sain päivänkakkua, joka oli ihanaa suklaakakkua vadelmamelban kanssa. Nämä ja pieni kivennäisvesi maksoivat yhteensä n. 17€.


Kamahousen on muuten nimetty tyypillisen virolaisen juoman jälkeen, nimittäin kama -juoman. Kamaa valmistetaan siten, että kamajauhetta sekoitetaan joko piimän tai jogurtin kanssa. Itse jauhe on valmistettu rukiista, herneestä ja ohrasta. Perinteisesti kamaa juodaan täällä kesäisin, ja sillä saatetaan korvata esimerkiksi lounas. Nimensä mukaisesti ravintolassa oli paljon kama-pitoista ruokaa tarjolla, vaikken itse tällä kerralla tullut valinneeksi mitään sellaista.


Mukava tarjoilijamme ja muistilaput WC:ssä!


Kamahouse Köök sijaitsee hieman pidemmällä keskustasta, mutta ratikkalinjat 1 tai 2 pysähtyvät aivan ravintolan viereen. Suosittelen ravintolaa ehdottomasti niin ruoan, palvelun kuin viihtyvyydenkin puolesta. Kamahouse Köök löytyy osoitteesta Kopli 25.


Nyt soi: Coldplay - Paradise

8 kommenttia:

  1. Kama=talkkuna: Talkkuna on vanha suomalainen jauhovalmiste, johon on maakunnasta ja paikkakunnasta riippuen käytetty joko kauraa, ohraa, ruista, vehnää, herneitä ja/tai papuja

    http://www.maku.fi/artikkeli/talkkuna-suomalainen-superaarre#ixzz2h5z3y8Ir

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep- kama ja talkkuna ovat suurinpiirtein samaa juomaa, kiitos huomiostasi, tämä varmasti selventää sanan merkitystä monelle.:) Itselleni talkkuna ja kama ovat kuitenkin eri asia- lähinnä sen takia, että kama on niin oleellinen osa virolaista ruokakulttuuria, kun taas talkkuna ei ole Suomessa (tai ainakaan Espoossa;) yhtään niin tärkeä. Sen tähden halusin selittää tuon kummallisen sanan merkityksen vertaamatta sitä Suomen "vastineeseen" :)

      Poista
  2. Heiippa Annina! Pahoittelut, että mulla on kestänyt vastata! Oon pitänyt omasta blogista taukoa ja halunnut sysätä sen kokonaan pois mielestä ja kommentteihin vastaaminenkin on sitten jäänyt. Mutta ihana kuulla, että tykkäsit siitä luumusalaatista, se on yks munkin lemppari! Joten julkaise ihmeessä resepti täällä, olisin vaan otettu :) Ihanaa syksyn jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeiiiisan:) Hei jes, tulipa kivoja uutisia, julkaisen reseptin täällä siis piakoin! On kiva saada hyviä respetejä tänne arkistoon ihan itseänikin varten, ja toki jakaa eteenpäinkin! Se oli nimittäin tosi hyvää, meinasin itseasiassa tehdä sitä tänään uudestaan, hihi. Syksyn jatkoja sullekin jaa suurkiitos! :)

      Poista
  3. Ei juomaa vaan jauhoa, sitäpä sinulle yritin kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, meinaako talkkuna siis pelkkää sitä jauhetta? Nimittäin kama tarkoittaa sitä valmista juomaa, ainakin näin ymmärtääkseni? :)

      Poista
  4. Kama eli suomeksi talkkuna on tosiaankin jauhoa. Sitä saa ostaa Virossa pussitavarana, kuten Suomessakin. Kamahouse köökissä on tarjolla kamasta tehtyä juomaa ja jotain muitakin kamatarjoomuksia. Minäkin olen onnistunut välttämään kaikki kamaa sisältävät ruoat toistaiseksi tuolla Kamahousessa käydessäni. Seuraavalla kerralla sitten :)

    Mulle ka meeldib tämä paikka todella paljon, sisustus on kiva, ruoka hyvää ja edullista sekä viinivalikoima hyvä & edullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Erja, kiitos kivasta kommentista, ja tulipa tämä kama-väittelykin nyt selvitettyä ;) Kiva kun täällä on muitakin Kamahousen puolesta puhujia - se on tosiaankin ihana rafla, jossa voisin piipahtaa pian uudestaankin!

      Poista