torstai 19. kesäkuuta 2014

Puhkus

Ihanaa, minulla alkaa viiden päivän juhannusloma tänään!! Suuntaan myöhemmin illalla Suomeen, jossa vietänkin koko lomani. Juhannusaattona haen Romilin ja Tõniksen satamasta, ja ajelemme Emman landelle. Emman mökki on saaristossa ja heillä on siellä saunat ja grillit ja paljut ja kaikki - heh täällä ollaan jo ihan innoissaan! Juhannuksen jälkeen lähden ihanien luistelutyttöjeni kanssa viime vuotiseen tapaan valtaamaan Kuopiota. Meillä oli viime vuonna niin hilpeä reissu - enkä odota yhtään vähempää tältäkään vuodelta.


Ehkä yhden maailman symppiksimmän kaverin läksiäiset - nimittäin Denyksen. Tällä kertaa ei tosin ollut kyse mistään lopullisista läksiäisistä, vaan Denys onneksi palaa Tallinnaan kesän jälkeen. Silloin jatkuu suomenkielen harjoitukset ja öiset pizzan syömiset ;) Kuvat ovat otettu Tallinnan Musumäellä ja tuo lappu paidallani on nimilappu. Kaurin kuningasidea oli taiteilla meille kaikille nimilaput, haha. Minä olen tietystikin tuo, joka yrittää kuristaa Denyksen.


Lounasta Street Wokissa. Street Wok sijaitsee Veerennin/Tatarin alueella, eli ei ihan ydinkeskustassa. Pieni kävelymatka ravintolaan ei tosin haittaa, sillä ruoka on todellakin sen arvoista! Tallinnaan on hiljattain noussut pystyyn paljon lupaavan näköisiä aasialaisia ravintoloita, joista olen tehnyt ajastetun postauksen to do -listan muodossa. Sellaista siis luvassa täällä seuraavaksi!




Jälleen kerran läksiäiset, tällä kertaa maailman parhaimman Linnin. Valitettavasti näissä läksiäisissä oli nimenomaan kyse siitä, että Linn muuttaa kokonaan pois Tallinnasta… Tiedättekö, on niin surullista, kun rakkaat ystävät toinen toisensa jälkeen lähtevät takaisin kotimaihinsa. Ulkomailla opiskelun huonoja puolia. Onneksi Linn ei lähde Norjaa pidemmälle, joten kylään pääsee helposti. Enkä ole koskaan Norjassa käynytkään, vaikka se Suomen rajanaapuri onkin. Nyt, jos joskus, siis!


Kävin parisen viikkoa sitten Suomessa, ja olin sopinut tapaavani yhtä parhaista ystävistäni lukioajoilta. Luulin vain meneväni nopeille kahveille, ja jätin autonkin hyvin mielin neljän tunnin parkkipaikalle, koska "kyllähän tämän nyt luulisi riittävän". Aloimme kuitenkin muistelemaan lukioaikaisia kauhuleffailtojamme, ja päätimme vanhojen aikojen kunniaksi taas pistää kauhuleffat pyörimään. Suunnittelemani max neljän tunnin kahvittelu vaihtuikin siis melkein 12 tuntiseksi kiljumiskonsertiksi ja meillä oli niin hauskaa, kuten aina ennenkin. <3


Tallinna on urbanexplooraajan paratiisi, sillä tämän tapaisia raunioita löytyy helposti, ihan keskustastakin. En tiedä mikä noissa romahtamispisteessä olevissa hökkeleissä oikein viehättää, kun aina silloin tällöin löydän itseni niissä kiipeilemässä.


Hyvää juhannusta kaikille!

Nyt soi: Lana Del Rey - Million Dollar Man

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti