sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mulan


Moni ystävistäni asuu ulkomailla. Parasta tässä on tietysti se, että tämän ansiosta olen päässyt matkustamaan paikkoihin, jossa minulla on valmiina yösija, paikallisopas ja tulkki. Melkein parempaa on kuitenkin se, kun pääsen tarjoamaan toiselle nämä samat asiat takaisin.

Kuva: Mulan Hegedüs

Joulukuussa kerroin unkarilaisesta ystävästäni Mulanista, joka tuli vieraillulle luokseni Suomeen ja Viroon. Tämä oli Mulanin ensimmäinen kerta molemmissa maissa, minkä takia olikin aivan erityisen kivaa kierrättää kaveria kotikulmillani.


Jos saan vierailijoita Espooseen, haluan aina näyttää heille kauniit kotiseutuni. Espoon ranta-alue on minulle jotenkin niin erityinen paikka. Olen tallustanut rantapolkuja yksin ja ystävien kanssa, laulanut omaa keksimää rap-laulua keskellä yötä, istunut laitureilla, lenkkeillyt varmaan satoja kilometrejä, itkenyt ja nauranut, saanut joutsenet kimppuuni piknikillä, ajellut mopoautolla 'legendaarisiin' Last Summer Partyihin, mennyt useamman kerran vaatteet päällä uimaan, kirjoitellut tarinoita, yöpynyt aallonmurtajilla, rikkonut karkkikoneen Mellstenin kahvilassa, hengaillut sillan alla ja hypännyt IB-kirjoitusten jälkeen mereen skumppapullon kanssa. Näitä tarinoita on paljon kivempi kertoa niiden tapahtumapaikoillaan.


Kiertelimme myös Helsingin tärkeimmät nähtävyydet läpi ja istuskelimme lempparibaarissani Bar Llamaksessa. Viimeisenä Suomi-iltana teimme äitini kanssa vietnamilaisia riisipaperirullia ja bataatti-kookoskeittoa.


Tallinnassa minulla on käynyt paljon enemmän vierailijoita, joten Tallinnan esittely onkin minulle itseasiassa paljon tutumpaa puuhaa kuin Espoon ja varsinkin Helsingin esittely. Tykkään viedä vierailijani ensimmäiseksi Linnahallille, jonka katolta näkee koko Tallinnan. Vanhan kaupungin kierros on myös pakollinen, kuten myös maanantain Red Emperorin karaoke. Vein Mulanin myös Telliskiven kauppakadulle ja Lendav Taldrikiin syömään, ja sain hänetkin koukutetuksi Must Puudelin kakkuihin (mikä ei tosin ole ollenkaan vaikea tehtävä…).


Tällä hetkellä minua on vaivannut ikävä; hyvästelin juuri ystäviä Portugaliin ja perjantainakin oli kahden vaihto-oppilaan läksiäiset. Kirjoittelin ikävästä ja tällaisesta 'globalisoituneesta' ystävyydestä enemmänkin tänään, ehkä teen joku päivä niistä ajatuksista postauksen. Onneksi välimatka ei automaattisesti tarkoita ystävyyden loppumista - nytkin olen tunnin päästä menossa Skype-treffeille juurikin Mulanin kanssa. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!


Nyt soi: The xx - Together

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti