perjantai 8. helmikuuta 2013

Trend Nails


Muistan olleeni heti myyty, kun joskus viitisen vuotta sitten näin geelikynnet ensimmäistä kertaa yhdellä perhetutulamme. Vaikuttivat todella käteviltä, kun ei tarvitse jo muutaman päivän päästä kirota kulunutta kynsilakkaa. Suomessa geelikynsien otto oli kuitenkin niin kallista, että geelikynsihaaveeni tukahtui nopeasti. Viroon muutettuani tajusin ynsien ylläpido olevan ihan mahdollista budjetilleni. Kypsyttelin ideaa geelikynsien otosta puolisen vuotta, ja tänään kävin ottamassa ensimmäiset geelikynteni!


Kävin sellaisessa ilusalongissa kun Trend Nails. Voin ehdottomasti suositella tuota kynsistudiota! Olin todella tyytyväinen lopputulokseen - kynsitekniikko kuunteli koko ajan toivomuksiani ja jutteli mukavia (mikä on hieman harvinaista täällä!). Otin siis todella luonnolliset kynnet: nämä ovat lyhyet, eli omien kynsieni pituiset ranskalaisella manikyyrillä varustetut biogeelikynnet!


Hintakaan ei tosiaankaan ollut mikään päätähuimaava: 23€, ja huolto on kuulemma 21€. Kuten kuvista näkyy, itse otin todella simppelit kynnet, mutta tarjolla on vaikka minkänäköistä ja väristä versiota. Trend Nailsissä on myös kattava myymälä, josta saa kaiken maailman lakkoja ja timantteja, jos joku vaikka haluaa kotonakin tehdä kynsiluomuksia.


Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen tähän kynsistudioon, ja tulen ehdottomasti tänne vastaisuudessakin. Ette voi uskoa miten paljon iloa nämä kynnet ovat tuoneet minulle tänään, kun käsiini katsoessa näenkin kauniin ranskalaisen manikyyrin entisten rumien lohjenneiden kynsieni sijaan!


Trend Nails sijaitsee Tallinnan keskustassa, kauppakeskus Solariksen takana. Eli kätevä sijainti myös sellaisille, jotka tulevat vaikka vaan päiväristeilylle tänne! Osoite on Kentmanni 1.

3 kommenttia:

  1. Itsekin haluaisin kokeilla noita! Viimeksi tänään pilasin normaalit kynsilakkaukseni repimällä ne puoliksi irti luennon aikana. Lopputulos todella kaunis :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo enää useaan vuoteen lakkaillu kynsiä, kun se on niin vaivalloinen prosessi siihen nähden, että ne pysyy nätteinä ainoastaan ne pari päivää.. Oon niin ilonen näistä!:)

      Poista