sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Texas Honky Tonk & Cantina


Viime viikolla kävimme kahden kaverini kanssa ulkona syömässä ihan vain tiistai-illan kunniaksi. :) Paikaksi valikoitui Vanhassa kaupungissa sijaitseva Texas Honky Tonk & Cantina, johon me kaikki kolme rakastuimme täysin!


Ravintolassa tarjoillaan texmexiä, toisin sanoen siis tacoja ja fajitoja, nachoja ja chicken wingsejä, chili con carnea ja Coronaa, paljon tequilapohjaisia drinkkejä ja muuta sen sellaista. Paikan omistaja/perustaja on kuulemma itse juurikin Texasista kotoisin, ja olen kuullut monen (minua paremmin tätä ruokakulttuuria tuntevan!) kehuvan ruokaa autenttiseksi. Niin tai näin, ainakin todella hyvää se oli!


Pelkästään ruoka ei ollut hyvää, vaan koko tunnelma ravintolassa oli aivan mahtava. Ravintola oli naamioitu rennoksi saluunaksi isoine puupöytineen ja mukavine tuoleineen. Jokainen tyhjä seinätila oli täytetty väliamerikkalaishenkisillä sisustusesineillä, hauskoin tekstein varustetuilla kylteillä ja tyhjillä tequilapulloilla.


Jos mikä nostatti tunnelmaa entisestään, niin suorastaan yllättävän hyvä palvelu! Tällä tarkoitan oikeastikin hyvää palvelua Tallinnan mittapuilla, sillä tämän kaupungin hienoimmissakin ravintoloissa saa tuntea itsensä olevan haitaksi nyrpeille tarjoilijoille. Tässä cantinassa asia oli täysin päinvastoin - iloinen tarjoilijamme kyseli tasaisin väliajoin josko voisi olla avuksi, ja antoi meille jopa drinkkivinkkejä ja varoitteli tulisimmista annoksista. Pelkästään jo tämä sai minut hyvälle mielelle, sillä en ole enää ollenkaan tottunut näin ystävällisiin tarjoilijoihin.


Ruokalistalla oli aivan ongelmaksi saakka vaihtoehtoja, mutta tällaisena "puoli-vegenä" päädyin kasvisfajitoihin. Eikä ollenkaan tarvinnut katua valintaa, kun tarjoilija kiikutti vierelleni ylimääräisen pöydän ja lastasi siihen vaikka mitä herkkuja ja toinen toistaan ihanempia kastikkeita. Annokseni koostui siis tuoreesta pikkusalaatista, kasvistäytteestä (jossa oli mehukkaaksi maustettua kesäkurpitsaa, porkkanaa, sipulia ja paprikaa), kuumista tortilla-letuista ja kuudesta eri kastikkeesta (mango, kermaviili, pollo di picante, kaktussalsa ja guacamole). Olin ruokataivaassa :)



Kaverinikin pitivät annoksistaa todella paljon. Toinen heistä tilasi alkuruoaksi mozzarellatikkuja ja maissia, joista sain minäkin maistaa. Mozzarellatikkujen kanssa tarjoiltiin perussalsan lisäksi hilloa, joka sopi niihin ihmeellisen hyvin. Ja olipa ihana saada grillattua maissia ensimmäisen kerran talven jälkeen!


Pääruoaksi tytöt tilasivat kasvistacoja ja quesadilloja, joita voi kuulemma myös suositella eteen päin. Quesadilloihin kaverini valitsi tarjoilijan neuvosta tulisuusasteeksi yhden tähden kolmesta. Pelkästään tämä yksikin tähti oli kuulemma todella tulista, vaikka kaverini on siis tottunut tuliseen ruokaan, matkustellut Aasiassa ja kokkailee itsekin mausteista ruokaa. Eli herkkäsuisille tästä varoituksen sananen. :)


Kaiken kaikkiaan olimme kovin tyytyväisiä iltaamme. Ruoka oli todella hyvää, itse ravintola viihtyisä ja siitä palvelustakin vielä isot plussat. Mielsimme jo tyttöjen kanssa raflan uudeksi vakkaripaikaksemme ja varoittelimme sitä kivaa tarjoilijaamme tulevamme pian takaisin. Tämä käy hyvin kukkaroillemmekin, sillä ruokia ei tosiaan oltu hinnoilla pilattu. Oma jättimäinen fajita-annokseni kustansi ainoastaan 7€, ja ne alkuruoatkin olivat vain muutamia kolikoita. Niin ja vesi ilmaista, mikä on todella harvinaista Tallinnassa!


Jos siis Tallinnassa pyöriviä kiinnostaa saada hyvää texmexiä tunnelmallisessa raflassa, joka on teemallensa täysin uskollinen, siten, ettei palvelustakaan tarvitsisi tinkiä.. Niin nokka kohtin Texas Honky Tonk & Cantinaa osoitteeseen Pikk 43!


Nyt soi: Mumford & Sons - Little Lion Man

5 kommenttia:

  1. jeeee Mumford & Sons !!
    ja vitsi näyttää sairaan hyvält paikalta, tonne täytyy päästä :)
    t. allu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo love em ja etenkin toi biisi!:) Mennään ehdottomasti ens kerralla kun oot täällä! Ja ihanaa kun kommentoit, se on niin piristävää saada tänne viestejä :) <3

      Poista
  2. :) oisin jo aiemminki mut en tajunnu et voi ilman mitää bloggertunnuksiiki kommentoida ku en oo vielkää saanu niit tehtyy :D ja joo mennää ! voisin toukokuus ehk tulla käymää jonku päivän tms ku saan palkan !

    VastaaPoista