sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mama's BDay

Huh huh kun on ollut juhlan täyteinen viikonloppu! Hauskaa ja menevää on siis ollut ;) Oli luistelujuhlaa ja tuparia, mutta suurin juhlan aihe on kyllä ollut äitini syntymäpäivät. Lauantaina meillä oli sukulaisia juhlistamassa tätä tällaisissa merkeissä:




Sienipiirakka oli ihan taivaallista..!!


Angolasta tuomani tarjoilulautanen, kiva kun kelpaa äidille näinkin tärkeisiin juhliin ;)

Ensimmäinen kerta, kun tein SUOLAISIA macaroneja! Oli kiva kokeilla tehdä jotain erilaista ja ihan hyviä olivatkin, mutta olen silti enemmänkin perus makeiden macaronejen kannalla. Vihreät ovat päärynä-sinihomejuustoja ja punaiset punajuuri-vuohenjuustoja.

Tänään oikeana synttäripäivänä syötiin perheemme kanssa sunnuntaibrunssia ja ylätettiin äiti eirttäin mieluisalla lahjalla ;) Äidin ystävät myös ilmestyivät meille ja lauloivat oman sanoittamansa laulun ja jäivät vähäksi aikaa istuskelemaan sampanjan kanssa ja syömään eilisestä jääneitä ruokia.

Voitte vaan kuvitella mikä happyface mama oli tämän saadessaan!!;)
Isäni tyylikäs centerpiece -hedelmälautanen ;)

Valmistin äidin lemppariaamiaista- Eggs Benedictiä.


Toin ihan omankin lahjan äidille Tallinnan Kaubamajasta. Äiti rakastaa ostella ja kokeilla kaikkia vähän erikoisempia ruokia ja raaka-aineita, minkä minä olen sitten perinyt häneltä täysin. Ajattelin heti nähtyäni Jamie Oliverin korianteri-cashew pestopurkin, että tuossa on nyt taas jotai jännää uutta maisteltavaa ;)

Kaunis ihana mami, joka muuten halusi tarkentaa täyttävänsä 25 vuotta, eli siitä ei enää lisäkysymyksiä! :D :D Tänään olen brunssejen sun muiden synttäriaktiiviteettejen jälkeen vain lepäillyt, mutta kohta lähdetään poikaystävän kanssa Nuuksioon sienestämään, heh;) Ja huomenaamulla sitten takaisin Tallinnaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti