sunnuntai 7. lokakuuta 2012

F-Hoone



F-Hoone on ehdottomasti noussut listani kärkeen mitä tulee Tallinnan ravintoloihin. Olen vienyt sinne kaikki tähän asti Suomesta vierailleet ystäväni, ja kukaan heistä ei ole pettynyt suurien hehkutuksienikaan jälkeen. Päin vastoin: kaikki ovat olleet vähintäänkin yhtä rakastuneita kuin minäkin. Mutta kukapa nyt ei viihtyisi tällaisessa ravintolassa, joka on fiini mutta rento, josta saa mielettömän hyvää ruokaa hyvillä hinnoilla ja jonne pääsee ruokailemaan aamu kymmenestä keskiyöhön asti.

Emilian alkuruoka salaatti, lohisalaatti chilisitruunakastikkeella. Söimme kaikki kolme varmaan  yhtä paljon tuota salaattia ja ihmetelimme miten kastikkeesta edes voi saada noin hyvää. Yllä kaikkien tilaama pääruoka, lohta, sieniä ja juureksia tillikastikkeella - erittäin maistuvaa sekin. Lemppari annokseni menulta on kuitenkin ylivoimaisesti sienipasta! Valehtelematta yksi parhaista asioista, joita olen koskaan suuhuni pistänyt.


Olen aikaisempina kertoinani F-Hooneella himoinnut crème brûlée'tä, se kun on yksi lemppari jälkiruoistani ;) Vihdoinkin tilasin sen, tosin on sanottava, että olen kyllä saanut parempaakin, mutta toisaalta myös huonompaakin.

Kuten jo mainitsin, paikka on hyvän hintainen. Tai näin suoraan sanottuna - erittäin halpa. Tuo salaatti maksoi 3.40€, lohiannos 7€, crème brûlée 3€ muistaakseni ja se kehumani sienipasta 5.10€...






Syötyämme jäimme puhelemaan syvällisiä vielä pitkäksi aikaa, heh ;) Ravintola on tosiaankin tarpeeksi rauhallinen sellaiselle, mutta samaan aikaan myös mukavan eloisa.


F-Hooneen sijaitsee keskustan ulkopuolella, Kalamaja -nimisellä alueella, joka on nousevaa boheemialuetta. Ravintolaan mennessä näkee palasen Tallinnaa keskustan ulkopuoleltakin, mikä on mielestäni hyvää vaihtelua. Ja aivan ehdottomasti pidemmän matkan arvoinen paikka, osoite Telliskivi 60.

4 kommenttia:

  1. im so going there when we visit next week! btw if youre not busy maybe we can meet for coffee or something? -amelia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes if you wanna go somewhere in Tallinn THIS is the place! Aww hey I'd love that, when exactly are you guys coming!:)

      Poista
  2. Tomorrow! +358 40 7782977 text me if youre around! :) or then just come to the sokos viru we're staying there :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey cool!! Sucks that I have so much school work, so today I probably can't but maybe tomorrow! I'll text you!

      Poista