keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Emadepäev Hirsalas

Äitienpäivää vietimme Kirkkonummella, Hirsala Golfin klubitalolla. Meillä oli todella hauska päivä syödessä ihanaa ruokaa perheeni ja isovanhempieni kanssa. Yleensä vietämme äitienpäivää jonkun kotona, mutta mielestäni oli todella kivaa vaihtelua mennä jonnekin muualle tänä vuonna.  Isäni valitsi paikan (yllätys vaan!), ja totta puhuen epäilin ensiksi valintaa. En kuitenkaan tiennyt, että Hirsalaan oli viime vuonna avattu uusi ravintola, Väylä 19. Tämän uuden ravintolan keittiötoiminnasta vastaa sama firma kuin hotelli Långvikin ja ravintola Elitenkin keittiöistä, joten laatu oli taattua :) Antaa kuvien puhua puolestani!



Alkuruoka systeemi toimi noutopöydän muodossa. Tarjolla oli kaiken maailman herkkuja, ja ihanaa parsakeittoa! Se nousi kaikkien meidän suosikiksi ja sain tästä inspistä kokeilla parsakeiton kokkaamista ihan itsekin.



Pikkuveli sai hauskan kokispullon!


Pääruoaksi tilasin lohta korvasienimuhennoksella. Pelkäsin vähän noita sieniä, sillä olen kerran joutunut niiden takia myrkytyslaitokselle. Tällä kertaa selvisin kuitenkin ilman minkäänlaisia myrkytyskohtauksia ja annos oli superhyvää sienineen kaikkineen!


Jälkkäripöydällä oli ihania kakkuja ja sitäkin ihanempia kotimaisia luomujuustoja ja tuoreita mansikoita, jotka ihan vahingossa putosivat juustoasetelmista lautaselleni ;)


Loppuun esittelen vielä äitienpäivän asuni. Lämpimillä säillä tuo uusi maksihameeni on ollut kovassa käytössä ja saanut kehuja osakseen, loisto ostos siis!


takki: Mohito, toppi: Bershka, hame ja vyö: Reserved, ballerinat: DinSko, koru: lahjaksi saatu


PS. Varasin juuri 12 tunnin extemporee matkan Tartoon, jonne lähdetään täältä 18:30 bussilla ja sieltä takaisin 6:30 bussilla. Tarkoituksena ei siis ole nukkua lainkaan ja suurin osa matkakavereistani on hulluja Erasmus vaihto-oppilaita. Jännää! :)

3 kommenttia:

  1. Aaaa mä niin heti huomasin et takki on Mohitosta, mun suosikki :) Tuskallisen etsinnän jälkeen löyty sieltä yo-mekkokin, 25 EUROLLA! :D Mahtava kauppa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mohitossa on kyllä ihania vaatteita! Ja ohhoh, kävipä hinnan suhteen tuuri yo-mekkosi kanssa:)

      Poista