torstai 29. elokuuta 2013

Mistä saa Helsingin parhaat take-away salaatit?

Tallinna -aiheita tulee vielä riittämiin tämän syksyn aikana, joten mikseipä hypättäisi vielä hetkeksi kesäiseen Helsinkiin. :) Tämän kesän olin töissä päärautatieasemalla yhdessä pikaruokaravintolassa, jossa tein usein iltavuoroja. Yleensä ennen iltavuoroja kävin Uimastadionilla uimassa, ja ennen steissille siirtymistä hain itselleni evässalaatin jostakin. Kesän aikana tuli siis testattua monen monta take-away salaattia useista eri kahviloista, joten nyt ajattelin jakaa kanssanne ne parhaimmat tärppini.


1. Armas Pikaruokala on Kluuvin alakerrassa sijaitsevassa luomukahvila, josta ostin mukaani kasvissalaatin. Salaatti koostui kovin tavallisista ainesosista, kuten kurkusta ja tomaatista ja sen sellaisesta, mutta joukoon oli isketty myös superhyvä kvinoaa! Rakastan kvinoaa, tämä oli siis iso plussa minulle. Salaatin hintakaan ei päätä huimannut, 9.80€, ja mukaan sai ottaa niin paljon leipää kuin vain halusi.
Osoite: Aleksanterinkatu 17

2. Kuppi & Muffini on uusi tulokas Kalevankadun jo entisestään vilkkaalle kahvilaskenelle. Itse bongasin Kuppi & Muffinin aivan vahingossa, ja päätin kokeilla onneani. Kyllä kannatti, sillä tilaamani parmesanisalaatti oli todella raikas ja hyvänmakuinen, eikä maksanutkaan kuin 8.90€. Mukaan sai valita ruis- tai vehnäleipää.
Osoite: Kalevankatu 17

3. Kawa Cafe oli kummitellut päässäni jo pitkät ajat, joten olin kovin iloinen, kun sinne viimeinkin pääsin. Kawan salaatteihin sai itse valita täytteet, ja kahden täytteen salaatti maksoi 8.90€. Itse valitsin täytteikseni ricotta -juustolla täytettyjä pastanyyttejä ja marinoituja kasviksia. Salaatti oli niin hyvää, että voisin syödä sitä uudestaan ihan koska tahansa. Mukaansa sai täältäkin leipää. 
Osoite: Fredrikinkatu 58

4. Tin Tin Tangosta tarttui mukaani kolmen juuston salaatti, ja ai että, miten iso ja hyvä paketti se olikaan. Mieleeni jäi etenkin kahvilan itse valmistama brie -juusto, joka sopi mitä täydellisemmin salaatissa olleen omenan pariksi. Enpä olisi itse keksinytkään sekoittaa noita ruoka-aineita keskenään. Tämän makukombon avulla sain jopa yhden työkaverini käännytettyä juuston ystäväksi! Salaatilla oli hintaa 9.80€ ja leivänpalasen sain mukaani täältäkin.
Osoite: Töölöntorinkatu 7

5. SIS. Deli muuttui minulle varsinaiseksi kantapaikaksi tänä kesänä, en osaa edes laskea kuinka monta heidän smoothietaan kesän aikana lipitin. Heidän salaattinsa oli näistä minun esittelemistäni ruokaisin - siinä oli kokonainen lohifileekin. Lohi sopi ihanasti kapristen ja jogurttikastikkeen kanssa yhteen, ja nälästä ei ollut tietoakaan tämän syötyäni. Ruokaisimmaksi salaatiksi tämä oli myös se hintavin - 11.20€. Mutta aivan hintansa värtti ja leipää sai tämänkin annoksen kylkijäiseksi.
Osoite: Kalevankatu 4 / Korkeavuorenkatu 6 / Albertinkatu 32 / Ja bonus-osoitteena kotikaupunkini Espoon piste: Ahertajantie 5

Mistä te olette hommanneet salaattia mukaanne?

Nyt soi: Crystal Castels - Untrust Us

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti