Positiivsus!

On vähän sellainen aika vuodesta, että uskallan epäillä, etten ainakaan ihan yksin ole kadonneen työmotivaation ja yleisen positiivisuuden puutoksen kanssa?

Sorry 1,25m skidit :(

Luin eilen Cupcakes and Cashmere -blogin Emilyn ajatuksia, joihin pystyin samaistua aivan täysin:

"These last couple of weeks have started to catch up to me and I've been fighting off some sort of bug for the past few days. There's something about this time of year that makes me lose track of my schedule - I tend to overcommit, eagerly say 'yes' to events when I should be finishing work, and find little time to simply do nothing."

Tältä on tuntunut täälläkin, ja erityisen hälyttävää on minulle ollut viimepäivinä se, että olen tuntenut itseni todella negatiiviseksi ja väsyneeksi. Olen yleensä nimittäin ehkä hieman ärsyttävänkin pirteä energiapakkaus.

Harvinaisen tasainen kiipeilypaikka se olisikin!

Kun tehtävää tulee joka tuutista, on minun hieman hankala kerää itseni ja keskittyä yhteen juttuun kerrallaan. Tämä yleensä johtaa siihen, etten lopulta saa oikein mitään aikaiseksi ja hommat sen kun kaasaantuvat kasaantumistaan. Ja sitten onkin taas entistä vaikeampi motivoida itseään aloittamaan yhtään mistään. Aloin tässä jo tuntea pientä epätoivoa, kunnes eilen koin suorastaan jonkunlaisen valaistumisen.

I would really, really hope so

Juttelin armeijassa olevan ystäväni kanssa, ja voin vain sano, että aika rankkaa vaikuttaa Viron varusmiehillä olevan. Lyhyesti: ystäväni sai kuukausi sitten 12 tunnin varoitusajan palveluksen alkamisesta, hän on täysin kiinni kasarmilla jouluun saakka, eikä perheen vierailuaikojakaan ole kuin 1 x 1,5 tuntia, joka on jo mennyt sekin. Silti - ystäväni sanoi, ettei auta kuin pysyä positiivisena ja keskittyä palvelusajan hyviin puoliin. Hän kertoi minulle nykyisestä arjestaan, ja olin aika vaikuttunut siitä, miten hyvä asenne hänellä voikaan olla. Mietin, että jos tämäkin kaveri jaksaa pysyä positiivisena siellä sateisen pimeässä metsässä rämpiessään, niin sitten ehdottomasti minäkin!!

????

Eilen mietin myös toista juttua. Olen aika harvinaisen onnekas yksilö, että ylipäätään saan opiskella. Monilla tässä maailmassa ei ole alkuunkaan varaa opiskella, tai rahasta riippumattakaan siihen mahdollisuuksia. Tämän lisäksi saan opiskella juuri sitä mitä haluankin, eivätkä esimerkiksi vanhempani painosta minua suuntaan tai toiseen opintojeni kanssa, vaan kannsutavat minua valinnoissani täysin.  Yksi ystävänikin kerran sanoi minulle, että miten ihanaa, kun insinööri-isälläni on niin kannustava asenne minun humanistisia opintojani kohtaan. Kai minulla vain on erityisen fiksu insinööri isänäni :)

Kyltti samaisella tekstillä oli puiston jokaisessa puussa...

Tämän tajutessani opiskelumotivaatio tuli kuin kohisten takaisin. Käytin tänään pitkästä aikaa kunnolla aikaa opiskeluilleni, ja oli oikeasti kivaa lukea itseäni kiinnostavasta aiheesta (joka oli muuten Rousseaun ajatuksia opiskeluinstituutioiden korruptiosta yksilöä kohtaan - hieman ironista, haha!). Tuntuisi suorastaan väärydeltä, jos en nauttisi elämäntilanteestani täysin. Opiskelen alaa, joka kiinnostaa minua todella paljon, parhaiden mahdollisten opiskelukavereiden kanssa, minulla ei ole minkäänlaisia rahallisia huolia, ja lisäksi tiedostan tämän kaiken, mikä saa minut tuntemaan itseni aivan naurettavan onnelliseksi. Syysmasennus selätetty. :)

Nyt soi: Imogen Heap - Headlock