maanantai 20. tammikuuta 2014

Burnout zombie siin, tere

Muutaman tunnin päästä istun autossa matkalla kohti Helsinki-Vantaata! Sieltä starttaankin hieman pidemmälle reissulle: ensin lennän Lontooseen, sieltä Hong Kongiin, josta lopulta hyppään koneeseen jonka määränpäänä on Balin paratiisisaari!! Balilla vietän kaksi viikkoa yhden maailman parhaimman ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt sitten elokuun. Tiedossa on kiertelyä ympäri saarta, joogailua ja surffailua, rannalla hengailua ja auringosta nauttimista, nähtävyyksiin tutustumista, hyvää ruokaa ja tietystikin koko yön pituisia juhlintoja rantaklubeilla. Jesjes! Tuo 24 tunnin matka-aikakin menee ihan heittäen, kun tietää tällaisen unelmaloman olevan edessä. Sitä paitsi, minulla on pientä puuhaakin tiedossa lennoille. Tälle lukukaudelle minulla on tekemättä enää vain yksi essee, jonka olen varmasti saanut senkin kirjoitettua viimeistään Honkkareihin saavuttuani. Sitten kaikki koulu- ja työhommat ovatkin paketissa kahdeksi viikoksi ja aika nautiskella hyvin ansaitusta hengähdystauosta.


Voin nimittäin tosissaani sanoa, että nyt jos joskus ansaitsen tämän loman. Takanani on hirvein viikko miesmuistiin, en ole varmaan ikinä ennen ollut näin kiireinen ja kantanut näin paljon vastuuta harteillani. Welcome to adulthood, I guess. Viime viikolla minulla oli kaksi tenttiä ja yhteensä kahdeksan esseetä palautettavana, sekä töissä jokaiselle päivälle ainakin yhden pitkän käännös- tai kirjoitustehtävän deadline. Työjutut olisin muuten ehkä kestänytkin, mutta meidän kolmipäisestä copywriter-tiimistä muut häipyivät hieman varoittamattomasti lomailemaan. Minulle jäi siis koko viikon hommat yksin pyöritettäväksi, ja asian laitahan oli vielä niin, että olin aivan ensimmäistä kertaa yksin töissä. Useampia epävarmuuden ja paniikin hetkiä tuli siis koettua toimistolla viime viikon aikana, mikä ei tosiaankaan auttanut jo entisestään rankkaa tenttijaksoa.


Olen tosin aika ylpeä itsestäni, sillä en kertaakaan purannut stressiäni toisiin ihmisiin. Toki valittelin tätä tilannettani ystävilleni, paljonkin, mutta tarkoitan, etten kertaakaan tiuskinut tai muuten vaan ollut happamana ketään kohtaan. Tätä olen nimittäin ennen harrastanut ahkerasti, mutta kai olen tässä vanhennetessani tajunnut, ettei semmoisella saavuteta mitään. Totta puhuen, olen oikeastaan ollut tilanteeseeni nähden varsin positiivinen ja iloinen muita ihmisiä kohtaan. Ja sen voin sanoa, että positiivisuus kyllä kiertää ja tulee vieläpä takaisinkin päin. Kuluneen viikon aikana nautin peräti kahtena iltana kavereiden valmistamista illallisista, yhtenä iltana ystäväni toi minulle tsempiksi siideriä ja suklaata, yksi ystäväni teki varta vasten minulle opiskeluun sopivan playlistin Spotifyihin, sain tietyissä jutuissa korvaamatonta apua Sallalta ja Emmalta, ja sitäkin enemmän tsemppiviestejä ja -haleja monilta kavereilta. Ilman näitä en todellakaan olisi selvinnyt menneestä viikosta yhtä hyvin, ja olen aivan sanaton siitä, miten ihania ja rakkaita ystäviä minulla onkaan. Heille siis jättisuuri KIITOS <3

Ihania ja rakkaita kavereita UVA:na! <3

Loppuun on hyvä todeta, että asioilla on aina tapana järjestyä. Viime viikolla "kävin pohjalla" moneen otteeseen, stressailin ja nukuin aivan liian vähän. Mutta kaikesta selvittiin! Huomasin myös, että syy etenkin kouluhommien kasaantumiseen oli täysin itseaiheutettua - ja minulla on jo monta ässää hihassa välttääkseni tilanteen toistumisen ensi lukukaudella. Loman jälkeen on nimittäin hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja lähteä tavoittelemaan parempaa tasapainoa kaikille elämän osa-alueille, minkä kautta pääsenkin varmasti kaikissa tavoitteissani eteen päin. Ennen uusien haasteiden kohtaamista tosin - it's time to hit the beach!

Tammikuu 2013, Dominikaaninen tasavalta

Kuullaan seuraavan kerran Balilta käsin, ja toivottavasti jo paljon rentoutuneimmissa fiiliksissä! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Nyt soi: Beach House - Norway

2. kuva: http://plumkat.tumblr.com/post/51075772301

2 kommenttia:

  1. kämparkramar! nu ska du leva livet för fulla muggar ;) ... snart är det min tur i thailand!
    ha en oförglömlig resa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack gulle, landade precis till Hong Kong! Åhh jag vet, är jätteglad för din skull och kan inte vänta att ses dina resebildar! Kramar <3

      Poista