perjantai 26. heinäkuuta 2013

Number 9


Kävin viime Tallinnan visiitilläni aivan upealla terassilla illallistamassa. Kyseessä on siis keskustan Number 9, josta avautuivat näkymät niin Vanhaan kaupunkiin kuin muuallekin Tallinnaan.



Upeiden näkymien ja viihtyisän miljöön lisäksi ruokakin oli ihan kelpoista! En syönyt kuin pienen vuohenjuustosalaatin, mutta pienikin annos oli jo todella hyvä. Vuohenjuusto oli täydellisesti paistettua ja päällä olevat sinapinsiemenet sopivat siihen todella hyvin. Vierellä oli luumuja ja punajuurikastiketta, ja tämä jännän kuuloinen kombo osoittautui todella hyväksi. Salaatti sai minulta hyvät pisteet siis, vaikka se olikin kokoonsa nähden ehkä hitusen kallis näillä Tallinnan mittapuilla.



Pitää vielä oikein erikseen mainita, miten tyytyväinen olin palveluun! Täällä Tallinnassa on tunnetustikin hieman kehnoa asiakaspalvelua, mutta minun tarjoilijapoikani Number 9:issa oli todella mukava ja kohtelias! Tuli oikein hyvä mieli, kun ei tässä kaupungissa ole tottunut tällaiseen :)


"Big or small glass?" -BIG! "..of course"


Jos haluaa nautiskella hyvän ruoan lisäksi Tallinnan upeista näkymistä ilta-auringossa, kannattaa näin kesäisin suunnata illalliselle Number 9:iin! Ravintola löytyy Stockmannin ja Swissôtellin vierestä, osoitteesta Rävala pst 9.



Nyt soi: Matt Corby - Breathe

4 kommenttia:

  1. Kävin tuolla toukokuussa ja samat arvostelut paikka saa minultakin. Eli ruoka oli hyvää, samoin palvelu. Ja lisäksi tietty aivan loistavat näkymät!

    -Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva saada kannatusta näille blogivinkeilleni! Kiitos siis sulle Susanna, ja tule mielellään uudestaankin jakamaan mielipiteitäsi :)

      Poista