torstai 27. helmikuuta 2014

Kus on päike?

Miten ylihuomenna voi olla jo maaliskuu? Itsestäni tuntuu siltä, kuin koko talvea ei olisi kunnolla ollutkaan. Loppusyksy ja alkutalvi meni itselläni aivan hujauksessa, kun oli niin paljon muuta ajateltavaa koulun, töiden ja muiden oheisprojektejen kanssa. Tammikuussa minulla oli raskas tenttijakso, jonka jälkeen lähdin pariksi viikoksi Indonesiaan lomailemaan. Noille kahdelle viikolle taisi sattua koko talven pahimmat pakkaslukemat, joten sivutin nekin siis aika kätevästi. Indonesian jälkeen sairastelin vielä muutaman viikon, joten silloinkaan ei pahemmin tullut käytyä ulkona talvi-ilmassa.

Tuntuu siis hyvin oudolta, että talvi on jo ohi, kun en sitä tänä vuonna kunnolla ehtinyt elämäänkään. Sekös jos joku ei tosin minua haittaa, olen aina pitänyt lämpimämmistä vuodenajoista paljon enemmän, ja ikävöin kovasti aurinkoa talvisaikaan. Olen niinä harvoina pakkaspäivinä aivan superinnoissani, kun aurinko pilkistelee sieltä pilven takaa. Silloin kaivan aina aurinkolasini esille.

Kuvat: pinterest.com

Tykkään käyttää aurinkolaseja todella paljon, joten siksi olikin kiva ylläri saada netlens.fi -nettikaupalta yhteydenotto kevään aurinkolasimuotiin liityen. He toivoivat minun kirjoittelevan omista aurinkolasimieltymyksistäni ja tutustuvan heidän tarjontaansa.


Pidän suurehkoista aurinkolaseista (mistä johtuen minua ollaankin välillä kutsuttu esimerkiksi kärpäseksi, haha) sekä yksinkertaisista, klassisista malleista. Viime keväänä ostin RayBanin Jackie Ohh -lasit, vaikka olinkin jo melkein päättänyt hankkivani ne RayBanin klassiset aviatorit. Vaikka olenkin ollut Jackie Ohh -laseihin enemmän kuin tyytyväinen, olisi ihan kiva saada niiden kaveriksi joku toinenkin pari. Aviatorit houkuttelevat yhä, mutta niiden hinta ei ollenkaan. Siksipä oli kiva huomata, että Netlensiltä saisi täysin vastaavat lasit noin puoleen hintaan!

Kuva: netlens.fi

Löysin muitakin kivoja aurinkolaseja Netlensin valikomasta, esimerkiksi nämä ja nämä. Sivuilla on myös hauska mahdollisuus kokeilla aurinkolaseja omaan päähän: lataat itsestäsi kuvan sivuille, minkä jälkeen pääset asettelemaan halumiasi laseja kasvoillesi. Kätevää Netlensillä on myös se, että kaikki lasit saa halutessaan tehosteilla. Vaikken itse tarvitsekaan laseja näönkorjaukseen, tiedän, että kivoja tehostettuja aurinkolaseja on välillä hankalaa löytää. Pistäkääpä siis Netlens-sivusto muistiinne, kun kevätauringon myötä aurinkolasien hankita tulee taas ajankohtaiseksi. :)

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Tiedätkö myydäänkö Celinen laukkuja jossainpäin Tallinnaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi! Apua, nyt en kyllä valitettavasti osaa kovinkaan tarkasti sanoa! :/ Célinen omaa liikettä täällä ei ainakaan ole (ylläri:D). Epäilenpä että niitä myytäisiin täällä missään muuallakaan, mutta jos joku osaa paremmin sanoa niin nyt saa mieluusti huikata! :)

      Poista