Nägemist, Bali

Aikamme Balilla on pikku hiljaa tulossa päätökseen, kun Julie lähtee muutaman tunnin päästä lentokentälle. Tällä hetkellä majailemme Denpasarissa ja Julie pähkäilee, mitkä kaikista likaisista vaatteista olisivat kaikista vähiten ällöttävimmät pistää päälle. Nyt naurattaa, mutta huomenna minua taitaa odottaa tasan sama tilanne.

Näimme ison osan Indonesiaa kuluneen kahden viikon aikana, mutta vielä jäi paljon nähtävää ensi kerraksikin. Olimme siis Sanurissa pari päivää, jolloin kävimme myös Tanah Lotissa, siitä siirryimme puoleksi viikoksi Ubudiin, jonka jälkeen lähdimme seikkailemaan toiselle saarelle, eli Lembonganiin, josta siirryimme yhdeksi yöksi Padang Baille ja viimein pääsimme Gili Trawanganin saarelle. Tänään kiertelimme Denpasarin pikkuisia katuja, kävimme museossa ja söimme viimeiset indonesialaiset lounaat (joka Julien kohdalla tarkoitti ranskiksia, hehehe)

Kahteen viikkoon on haisevien vaatteiden lisäksi mahtunut muitakin alamäkiä ja syy ranskislounaaseenkin löytyy. Olemme viettäneet paljon aikaa veneillä, ja meri on ollut aika villillä päällä. Minä jonkinsorttisena narkoleptikkona olen nukkunut kaikki laivamatkat kuin tukki, mutta Julie on voinut hieman pahoin… Indonesialainen ruoka ei häntä oikein enää houkuta siis. Minun ihoni oli jo melkein parantunut, ennen kuin jokin bakteeri iski ja vasen käteni on rakkulainen ja turvonnut. Julie on täynnä itikan puremia. Sellaista päivää ei ole ollut, jolloin emme olisi joutuneet monsuunin uhreiksi. Tuhosimme molemmat kaksi paria kenkiä ja minä hukkasin villapaitani. Muuta sen tärkeämpää en hukannut, vaikka saimmekin tänä aamun hieman metsästää passiani. Se tosin löytyi, mutta Julien pankkikortti ei. Onneksi se saatiin suljettua ja kaikesta muustakin ollaan selvitty.

Matkailu avartaa onneksi myös positiivisestikin. Olemme nähneet niin paljon uutta ja tavanneet mitä ihanempia ihmisiä. Yksi niistä on meidän indonesialainen äitimme. Meillä oli eilen neljän tunnin venematka Lombokilta Padang Baille, ja juttelimme koko matkan Lisin kanssa, ja leikimme hänen tyttärensä, neljä vuotiaan Novan, kanssa. Padang Bain lähestyessä Lis kysyi, että olemmeko jo järjestäneet itselemme kyydin Denpasariin. Kun vastasimme kieltävästi, hän otti oikein asiakseen löytää meille kyydin takaisin. Hän soitti jo laivasta taksifirmalle ja ystävälleen, harmillisesti saamatta meille kyytiä kuitenkaan. Maihin noustessamme hän kuitenkin lupautui keskustella indonesiaksi meille halvan kyydin takaisin, ja sellaisen saimmekin. Lis vieläpä kirjoitti taksimme rekisterinumeron ylös ja tekstasi meille vielä myöhemmin olemmeko päässeet turvallisesti perille. Miten ihania ihmisiä voikaan olla olemassa!!

Kaiken kaikkiaan täällä Indonesiassa on muutenkin ollut vaan niin ihanaa ja lämmintä :) Pääsimme snorklailemaankin, mutta kilppareita ei valitettavasti näkynyt. Ja kaikista parasta on tietenkin ollut se, että pääsin näkemään Juliea. Toisesta oppii niin paljon kahden viikon aikana maassa, joka on molemmille täysin vieras.

Nyt lähden metsästämään taksia Julien kanssa ja antamaan hänelle viimeiset halit. Näemme seuraavan kerran kesällä, Julie kun viettää vielä muutaman kuukauden Austraaliassa.

Hei ja vielä yviä uutisia Bali-vinkkejä kaipaaville: ajattelin vielä jossakin välissä tarinoida Gili T:stä ja siitä Michelin tähden illallisesta, sekä jakaa muutaman hostellivinkin. Siihen asti siis, nyt menen etsimään itselleni seafood platteria!

Nyt soi: Haim - The Wire