torstai 13. maaliskuuta 2014

Hästi läheb!

NO TERE, pitkästä aikaa! Minulla on ollut vaikka mitä puuhaa ja kiireitä viimeisien viikkojen aikana, äitikin on jo valitellut tästä hitaasta postaustahdistani. Ajattelin tässä siis kertoilla äidille ja muille kiinnostuneille mitä minulle kuuluu tänne Eestimaahan.


Bileitä on ylläri vaan riittänyt. Meillä oli pari viikkoa sitten Lindsey barndance-synttärit, jolloin keräsin paljon huomiota tuolla jouluvibaisella stetsonilla. Pääsen taas pukeutumaan oudoksi huomenna, kun Emma pitää meri-teemaiset synttäripippalot. Löysin jo silmälapunkin kirjakaupan lastenosastolta, yarrr.


Täällä ollaan nautittu aivan fantastisista kevätsäistä, vaikka yhtenä aamuna takatalvi iskikin ja kovaa. Koko Facebookin uutisseinä täytti lumivalitteluista, mutta itse innostuin lähteä kuvailemaan talvista vanhaa kaupunkia. Olin aika ylpeä räpsimistäni kuvista, vaikka kameran akku olikin loppunut ja jouduin tyytyä omppupuhelimen laatuun. Lumi suli pois jo samana iltana, minä sain kuvani, ja Facebook-kansa pääsi rauhoittumaan.


Jaoin tämän kuvan pienen tarinan siivittämänä jo Instagrammissa ja Facebookissa, ja ties missä muissa sosiaalisissa medioissa, mutta blogiyleisö ei tätä kuvaa ole vielä nähnyt eikä tarinaa kuullut. Kuvan nappasin siis naisten päivänä, ja siinä esiintyy itselleni ostamani tulppaanit. Suomessa ollessani isäni on aina ostanut minulle naisten päivän ruusun, ja olin jo etukäteen vähän salaa harmitellut sitä, etten ruusuani tule tänä vuonna saamaan. Onneksi minulla on varmaan maailman ihanin esimies, joka osti meille kaikille toimiston naisille naisten päivän kukat. Unohdin omani toimistolle, mutta nyt tuntui jo ihan ok:lta ostaa omat kukkani, kun olin niitä jo kerran joltakin muulta saanut. Enpä tosin olisi tarvinnut näitä lohdutustulppaaneja, koska sain kaveriltani seuraavana päivänä kokonaisen kimpun ruusuja ja Vapiano-dinnerin. Vautsi. Maailman ihanimman esimiehen lisäksi omistan näköjään myös maailman ihanimmat kaverit!


Toisilta ihanilta kavereilta sain synttärilahjaksi liput balettiesitykseen, jonka jälkeen siirryimme Rataskaevu 16-ravintolaan illallistamaan. Oli aivan superihana ilta, josta olen aivan hurjan kiitollinen ystävilleni! Postauksen Tallinna-vinkkinä voisikin toimia tämä kauppakeskus Solarista vastapäätä sijaitseva Eesti Rahvusooper, joka on vähintäänkin yhtä elegantti kuin Töölön oopperatalo, mutta huomattavasti edullisempi. Jos siis nauttii baleteissa tai muissa oopperaesityksissä käymisestä, ei ole lainkaan hullumpi idea tulla katsomaan niitä tänne lahden toiselle puolelle.


Viime viikkoina on ollut erityisen jänniäkin hetkiä. Kävin Viron presidentin linnassa, jolloin Andrus Antsip vilkutti minulle ;) Antsip toimi Viron pääministerinä yhdeksän vuotta, ja pyrkii nyt EU-komissaariksi. Tämä uutinen on kiinnostanut ihan ulkomaidenkin medioita. Mies ilmoitti eroavansa virastaan juuri sinä päivänä, kun olin luokkaretkellä tuolla presidentin linnassa, jossa virallinen ilmoitus siis tehtiin. Näin myös jonkun supertunnetun uutistoimittajan, hän tosin säästeli vilkutuksiaan. Harmi, muttei tässä suinkaan vielä kaikki. Presidentti Ilveksen Japanin matkalaukku oli aulan vaatehuoneessa aivan oman laukkuni vieressä. Olisin vaikka voinut ottaa hänen laukkunsa "ihan vahingossa" mukaani siis...miettikääpä sitä!


Koin toisenkin jännän hetken viime viikolla, kun pääsin ihan oikeaan photoshootiin leikkimään mallia. Ystäväni Lydia on ammattilais meikkaaja, ja hän tarvitsi uusia kuvia portfolioonsa. Minä tarjouduin auttamaan, ja niinpä vietimme koko päivän studiolla meikkejä ja hiuksia laittaessa, sekä kameran edessä poseeratessa. Oli todella hauska kokemus, jonka tulen toivottavasti toistamaan tässä lähiaikoina.


Alla koko tiimimme, kameran takana heiluvaa Gen Vagulaa lukuun otammatta. Vasemmalta: Doris,  miiiinä, hiusmestari Braids By Maarjan Maarja, ihana meikkitaiteilijani Lydia Feodora Jakson, minulle korvaamatonta poseerausapua tarjonnut Star System -mallitoimiston Linda ja viimeisenä Marliis! Päällämme Bless This Messin babushka-mekot.


Postaustahti varmasti tihenee tästä taas, ja sunnuntaina lähden taas reissuun. Tällä kertaa matkakohteenani on veljeni kotimaa Skotlanti, en malta odottaa! Veljeni lisäksi Skottimaassa asuu varmaan puolet vanhoista lukiolaisistani, joten loistavia matkaoppaita on minulla riittämiin. Kuulisin tosin mielelläni vielä näin etukäteen, jos joillakin teillä blogiini eksyneillä on hyviä vinkkejä jaettavaksi. Kiitos, ja kuullaan taas pian! <3

Nyt soi: Haim - Don't Save Me

2 kommenttia:

  1. vilket spännande liv du lever! ditt positiva och spralliga sätt gör dej redan snygg, men det behövs nog mer än rätt attityd för att bli så vacker som du är på resultatet från fotoshooten - wow! trevlig resa igen och meddela nästa gång du kommer norrut så kan vi träffas och gå till johan&nyström t.ex. :D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooooj tack Jenny, så så snällt av dig <3 <3 jag säger till absolut, och ja, du måste verkligen visa mig j&n! :) njuta av thailand kära vän!! xxx

      Poista