lauantai 2. elokuuta 2014

Powstanie warszawskie


Eilen oli hyvä päivä olla Varsovassa. Matkaani varatessa en ollut lainkaan tietoinen siitä, että täällä juhlittaisiin Varsovan kansannousua, josta tuli eilen kuluneeksi tasan 70 vuotta.


Varsovan kansannousu oli yritys vapauttaa Varsova saksalaismiehityksestä ja perustaa hallitus Puolalle ennen kuin venäläiset ehtisivät hyökätä Puolaan. Vastarintaa kesti yli 60 päivää, mutta lopulta Saksa tukahdutti kansannousun. 


Varsovan kansannousu oli kuitenkin intensiivinen taistelu, johon osallistui niin miehet kuin naisetkin, ja jopa 12 vuotta täyttäneet lapset. Nykyään Varsovassa juhlitaan elokuun ensimmäisenä, jolloin kansannousu alkoi. Ajatuksena on kunnioittaa kansannousussa kaatuneiden muistoa ja kiittää tapahtumaan osallistuneita.


Koko Varsova oli täynnä Puolan lippuja ja puna-valkoisia kukka- ja kynttiläasetelmia. Varsovassa on paljon kansannousun muistomerkkejä, joiden ympärillä parveili kymmenittäin ihmisiä. Monilla oli yllään partioasut, sillä ilmeisesti partiolaisten apu oli korvaamaton kansannousun aikaan.


En ollut itse täysin perillä kansannousun tapahtumista, joten lähdin aamusta Varsovan kansannousun museoon, joka oli vieläpä ilmainen päivän kunniaksi. Museo oli todella iso, ja tietokylttien lisäksi sieltä löytyi tunneleita, lyhytelokuvia, lehtiöitä, ihmisten muistelmia, vatteita ja muita vanhoja esineitä. Katsoin muutaman minuutin pituisen lyhytelokuvan, joka kertoi kansannousuun osallistuneesta 15-vuotiaasta Jolanta Choynowskasta. Hän toimi jonkin salaisen ja laittoman yhdistyksen lähettinä, mutta sairastui pahasti kesken erästä tehtäväänsä. Saksalaiset löysivät hänet, ja lähettivät hänet lastensairaalaan Saksaan. Hän ei tuntenut sairaalassa ketään, eikä puhunut sanaakaan saksaa. Jolantan viereisessä sängyssä oli saksalaistyttö ja hänen leluapinansa. Jolanta tunsi olonsa yksinäiseksi, ja toivoi itsellensäkin leluapinaa. Jolantan tervehdyttyä hänet siirrettiin keskitysleirille, jossa hän teki itsellensä vanhoista villoista ja muista materiaaleista leluapinan. Myöhemmin hän lahjoitti apinan kansannousun museolle.


Olin kuullut puolalaiselta tutultani, että kansannousun päivänä koko Varsova pysähtyy kello viideltä, jolloin kansannousu alkoi vuonna 1944. Yritin olla mahdollisimman keskeisellä paikalla siihen aikaan, ja toden totta kaikki pysähtyivät minuutin ajaksi tasan kello viideltä. Ratikat, autot, ihmiset, kaikki. Autot tööttäilivät ja ihmiset seisoivat täysin paikoillaan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.


Pienistä sateista huolimatta Varsovan kadut täyttyivät ihmisistä. Vanhassa kaupungissa oli paljon musiikkiesityksiä, paraateja ja muita näytöksiä. Itse jouduin jonkin moottoripyöräkulkueen keskelle.


Päivän kunniaksi ajattelin syödä jotakin tyypillistä puolalaista, ja löysin siihen täydellisen paikan meidän Spotted By Localsista (ylläri vaan…). Szynk Praskin ruokalistat olivat vain puolaksi, joita huonoa englantia puhuva tarjoilija sitten yritti kääntää minulle. Lopulta tilasin pinaattitäytteisiä dumplingseja, jotka maksoivat alle 5 €. Ei ehkä mikään maukkain kulinaarinen kokemukseni, mutta paikka itse oli autenttisen tuntuinen ja on hyvin mahdollista, että olin päivän ainoa turisti tässä ravintolassa.


Loppuillasta lähdin vielä keskustaan kävelemään ja kuvailemaan. Olen todella iloinen, kun vahingossa satuin tänne tänä päivänä. Onko joku muu joskus käynyt Varsovassa kansannousun vuosipäivänä? Mitä jäi mieleen?


Nyt soi: Ellie Goulding - My Blood

4 kommenttia:

  1. Tervehdys, kiitos tästä postauksesta! Oli hienoa löytää kokemus Varsovan kansannousun muistopäivästä suomeksi. Kirjoitin itse eilen tuosta kello viiden pysähdyksestä, kuvituksena Kansannousun museon laatima Youtube-video, mutta en tiennyt, mitä muuta kaupungissa silloin tapahtuu. En ole siis itse ole ollut paikalla Varsovassa elokuun ensimmäisenä, mutta kiinnostaisi mennä. Olen asunut Puolassa ja maa on edelleen lähellä sydäntäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Panu, kiitos itsellesi kommentista! Mukavaa, kun tänne eksyi joku aiheesta kiinnostunut. Täällä oli hieno tunnelma, joka ei ole vieläkään hiipunut. Kannattaa ehdottomasti tulla tänne kansannousun päivänä, jos vain tilaisuus osuu kohdalle. :)

      Poista