tiistai 1. lokakuuta 2013

Kõrvits risoto


Eilen laittelin itselleni illalliseksi jotakin hauskan syksyistä, nimittäin kurpitsarisottoa. Risotto sai kurpitsan lisäksi makua muskotista, inkivääristä ja basilikasta, kokonaisuus oli nimenomaan maukkaan syksyinen. Minä söin risoton ihan sellaisenaan, mutta tämähän olisi mitä mainioin lisuke vaikkapa jollekin riistalihalle. Alla reseptiä, jos innostuit. Itse voisin tehdä tätä helposti uudestaankin, varsinkin kun jääkaapissa seisoo loput tuosta pienen suuresta kurpitsasta.. ;)


Kurpitsarisotto

Tarvitset (kahdelle)
4 dl kasvislientä
Keskikokoisen sipulin
Oliiviöljyä
2 dl arborio -riisiä
1 dl valkoviiniä
1 dl kurpitsaa, soseutettuna
1 tl muskottia
1 tl tuoretta inkivääriä, raastettuna
Kourallisen silputtua basilikaa
Maustamiseen suolaa ja pippuria

Ohjeet
1. Keitä kasvisliemi, ja pidä se kuumana.
2. Pilko sipuli, paista pannulla pehmeäksi.
3. Kuullota riisiä muutama minuutti pannulla sipulien kanssa, lisää valkoviini.
4. Kun valkoviini on imeytynyt riisiin, ala lisäillä kasvislientä vähän kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes riisi muuttuu koostumukseltaan pehmeäksi ja "kermaiseksi".
5. Sekoita joukkoon kurpitsa, inkivääri, muskotti ja basilika. Mausta suolalla ja pippurilla.

Head isu!!

Nyt soi: The Cure - Burn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti