lauantai 12. lokakuuta 2013

Kreek salat

Syön salaatteja päivittäin, joten tulen aina iloiseksi, jos näen jossain seuraamassani blogissa salaattiohjeita. Viimeksi innostuin eniten Done by Maija -blogin esittelemästä luumusalaatista, jossa oli kiinnostavasti yhdistelty balsamiviinietikassa keitettyjä luumuja mozzarellan ja muiden herkkujen kanssa.


Itselläni on pakastin väärällään kriikunoita, joita keräsimme sukulaisteni kesämökillä Haapsalussa. Keksin, että tässä salaatissa voisi hyvin paikata luumut pakastetuilla kriikunoilla, ja niiden keittäminenkin onnistui pienistä alkuepäilyistä huolimatta sujuvasti. Muuten noudattelin Maijan ohjeita varsin tarkasti, mutta lisäsin vielä kurkkua ja mustapippuria kokonaisuuteen (koska jokaisessa salaatissa on oltava niitä;).


Kriikunasalaatti

Tarvitset (yhdelle):
7 kriikunaa
1 dl balsamiviinietikkaa
6 viipaletta mozzarellaa
1/2 dl kurkkua (kuutioituna)
Friseesalaattia ja tuoretta minttua salaattipohjaksi
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl pinjansiemeniä
Suolaa ja mustapippuria maustamiseen

Ohjeet:
1. Kuumenna balsamiviinietikkaa ja kriikunoita kasarissa. Kriikunat kypsenevät hetkessä - ne ovat valmiita kun kuori alkaa halkeilla.
2. Sillä aikaa kun kriikunat keittyvät, voit pilkkoa ja pestä salaatin muut ainesosat.
3. Paista pinjansiemeniä oliiviöljyssä.
4. Kokoa salaatti lautaselle haluamaasi muotoon. Kaada viimeisenä pinjansiemenet öljyineen salaattiin ja mausta suolalla ja pippurilla.


Kiitoksia vielä Maijalle salaattiohjeista, oli superhyvää :)

Nyt soi: Crystal Castles - Sad Eyes 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti