perjantai 22. marraskuuta 2013

11

11 satunnaista faktaa minusta:

-Ensin perusjuttuja:) Olen 20-vuotias Annina, alunperin Espoosta kotoisin. Parhaillaan opiskelen Tallinnan yliopistossa humanistisia aineita toista vuotta. Blogini perustin viime syksynä tänne muuttaessani, sillä tykkäsin itse lukea muiden blogeista nimenomaan ravintola- ja muita menovinkkejä. Halusin siis itse kokeilla samaa täällä Tallinnassa, ja ajattelin, että blogiin voisin samalla sitten kirjoitella kaikkea muutakin juttua itseäni kiinnostavista asioista.

Toompea, lokakuu 2013.

-Tällä hetkellä hengailen itseasiassa hostellissa Riiassa! Perjantai-ilta, kello puoli 10, iMoment ystävieni Sallan ja Emman kanssa. Katsotaan, saadaammeko tästä itsemme vielä liikeille…

-Pelkään eläimiä aivan kuollakseni. Kauppatorilla hyökkäilevät lokit ovat kaikista pahimpia, hyvinä kakkosina lenkkipolulla vastaan tulevat pelottavan näköiset koirat. Rakastan ulkona syömistä, mutta kaupungissa ei siitä tule minun kanssani mitään, kun huidon ja kiljun kaikkia lähestyviä lintuja.

-Olen pahasti addiktoitunut puhelimeeni. iPhoneni on kuin ruumiinosani, käteni jatkokappale. Erityisesti jonnekkin kävellessäni teen samalla koko ajan jotakin puhelimeni kanssa. Kerran törmäsin lamppupylvääseen ollessani niin syventynyt älypuhelimeni maailmaan, haha.

Sadama, lokakuu 2013. Mielettömän kaunis auringonnousu.

-Olen tämän syksyn aikana herännyt yleensä kolme tuntia kotoa lähtöäni aikaisemmin, mutta kuitenkin aikaisintaan kuudelta. Minusta on ihanaa, kun on aamulla aikaa laittaa itsensä kuntoon rauhassa ja syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan. Olen aina ollut hyvä myöhästelemään, mutta näiden uusien pitkien aamujen ansiosta tähän on tullut parannusta!

-Kärsin erittäin pahasta atooppisesta ihottumasta. Ihoni menee välillä niin häiritsevän huonoon kuntoon, etten muuta pysty ajatellakaan. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita vain ulkonäöllisiä seikkoja, vaan nimenomaan kutinaa, kirvelyä ja muuta ärsytystä. Onneksi olen löytänyt todella hyvän ihotautilääkärin, joka tietää aina millä lääkkeillä ihoni saadaan taas kuntoon.

-Olen brunssi-natsi. Minulla on päässäni selvät kaavat millainen brunssin tulee olla, ja mitä ruokia ei ehdottomasti saa tarjoilla brunsseilla. Liian aamiaismaiset annokset, kuten puuro ja murot, eivät kuulu brunsseihin laisinkaan. Liian lounasmaiset ruoat ovat niitäkin pahempia, esimerkiksi salaatit ovat täysi no-no. Kakut ja muut hienot leivokset ovat ok, mutta minkäännäköiset pullat eivät. Hedelmiä ja juustoja tulee olla. Tuoreet ja pehmeät sämpylät käyvät hyvin, mutta liian arkiset leivät eivät alkuunkaan. Niin ja brunssi ei ole brunssi, ellei sitä tarjoilla sunnuntaisin ja kuohuvan kera.

-Syy miksen opiskele kirjastossa tai miksei minulla ole kämppiksiä: luen koulujuttuja ääneen. Antaumuksella ja eläytyen - siten ne jäävät mieleeni paljon paremmin. En tiedä onko tämä kenties jo hieman liikaakin paljastettu, mutta välillä kuvaan myös videoita itsestäni kun opiskelen. Laitan ne sitten pyörimään taustalle vaikka siksi aikaa kun teen ruokaa. Hullu kun olen..!

Telliskivi, lokakuu 2013. Red Spectrum Party.

-Nukahtelen elokuviin. Jos elokuva on mielestäni tylsä, ei toivoakaan, että pysyisin sen alusta loppuun hereillä. En vieläkään tiedä miten Hunger Games loppuu, sillä leffaseurani mielestä oli liian hauskaa, että nukahdin, eikä suostunut ikinä kertomaan loppua minulle. Kun työskentelin koulussa, oli minun pakko tehdä jotakin muuta valvoessani oppilaiden leffan katseluita. Nukkuvasta valvojasta kun ei olisi varmaankaan ollut hyödyksi.

-Äitini olisi halunnut antaa nimekseni Sini. Isäni kuitenkin vastusti liiallisen paljon lintuviboja omaavaa "Sini Närhi" -nimeä, ja keksi Anniinan tilalle. Äiti kuitenkin jostakin syystä halusi nimeeni jotakin erikoisuutta, ja siksi nimeni kirjoitetaan ihan passissanikin "Annina", eli tosiaankin vain yhdellä ii:llä.
-Minulla on todella hyvä muisti. Ensimmäisellä luokalla käytin sitä hyödykseni hieman väärällä tavalla. Harjoittelimme koulussa lukemista niin, että luimme aapisestamme aina yhtä kappaletta oppitunnin aikana, ja sama kappale tuli sitten lukuläksyksi. Minun ei tosin ikinä tarvinnut varsinaisesti lukea kappaletta kotona, sillä olin aina oppinut ne ulkoa oppitunnin aikana. Kotona siis vain esitin vanhemmilleni lukevani, vaikka sanelemani teksti tuli suoraan ulkomuististani. Muistan muuten vieläkin, miten aapisemme u-kappale loppui. Ui ui, ulkona on ihanaa uida...

Kiinan muuri, lokakuu 2013. 

Little Love -blogin Lindan esittämät 11 kysymystä:

Pidätkö valokuvaamisesta? Omistatko omaa kameraa?
-Pidän, paljonkin. Valitettavasti en kuitenkaan omista omaa kameraa, mutta "lainassa" on äitini Canon Ixus.

Oletko mielestäsi hyvä laulamaan?
-En sitten ollenkaan, enkä tosiaankaan usko, että tämä on vain minun mielipiteeni! Tästä huolimatta laulaminen on mielestäni todella kivaa, ja haluaisin oppia siinä paremmaksi.

Millainen musiikkityyli on mieleesi?
-Monenlainen, riippuen olotilasta. Yleensä kuitenkin hieman melankolisempi ja hidastempoinen. Sanon usein, että koska muutoin käyn niin ylikierroksilla, pitää musiikin hieman rauhoittaa menoani. Ei elämästäni taitaisi tulla mitään, jos kaiket ajat kuuntelisin jotakin hyperaktiivista dubsteppiä tai energistä poppimusaa.

Jos saisit päättää, olisitko mielummin lintu vai kala?
-Lintu, olisi tosi jännää tuntea millaista lentäminen on.

Rock Cafe, lokakuu 2013. Põhja-Tallinnin levyjulkkarit.

Minkä näköiset ovat lempi pussilakanasi?
-Casa Stockmannin flannelliset, sini-valkoiset ja ruutukuvioiset pussilakanat, jotka ovat ihanan lämpimät näin talven alkaessa. Sain ne ihanilta kummeiltani joululahjaksi viime vuonna.

Käytätkö villasukkia?
-Käytän paljonkin. Kotona jos on kylmä, sekä aina pitkillä lennoilla.

Joulu vai juhannus?
-Nuorempana vietimme aina perhetuttujeni kesken juhannusta, mistä minulla ei olekaan jäänyt kuin pelkkiä ihania muistoja.:) Nykyään minulla ei tosin ole mitään juhannusperinteitä, ja viime vuosina on juhannuksen läheneminen totta puhuen meinannut pienoista stressiä, kun on joutunut vähän hakea jotakin tekemistä tai juhlapaikkaa. Aina olen kuitenkin löytänyt erittäin mieluisaa tekemistä, ja ennen kaikkea mitä parhainta juhlaseuraa, mikä on taannut monia ikimuistoisia juhannuksia. Jouluisin on kuitenkin vuodesta toiseen ne samat tutut kuviot ja se sama ihana joulutunnelma, joten itselläni joulu voittaa helposti juhannuksen näissä juhlapyhien vietoissa.

Olevisten kirkko, lokakuu 2013.

Olisitko mielummin normaalipainoinen ja köyhä, vai ylipainoinen ja rikas?
-Normaalipainoinen ja köyhä. Terveeltä näyttäminen ja hyvä olo menevät kirkkaasti rahan edelle minun arvomaailmoissani.

Minkä puhelimen omistat?
-Sain sen rakkaan valkoisen iPhone 4 S:ni pari päivää sitten takaisin korjaamosta. 

Pelkäätkö hammaslääkäriä?
-Pakko myöntää, että pikkuisen. Minulla on paljon hammaskiveä, jonka poistaminen sattuu. Minua on myös porattu usein, ja sekin sattuu. Puudutettukin on, mutta se vasta inhottavaa onkin. Kaikista pahinta koko hammaslääkärissä on kuitenkin se, että joutuu pitää suuta auki niin tuhottoman pitkään.

Tallinnan kodissani, marraskuu 2013.
Oletko tyytyväinen asuinpaikkaasi?
-Erittäin! Vuokrakämppäni on itselleni todella kätevällä sijainnilla – kouluun ja töihin kävelen kumpaankin 10 minuutissa, ruokakauppa ja satama ovat tässä aivan holleilla, Vanha kaupunki alle kilometrin päässä ja kesäisin kävelen Kalamajan lempparirafloihinkin kätevästi Kulttuurikilometriä pitkin. Eikä tarvitse varmaan erikseen mainita, miten hyvin olen ihan noin ylipäätäänkin viihtynyt tämän reilun vuoden täällä asuinkaupungissani Tallinnassa.

4 kommenttia:

  1. oi, tää oli ihana postaus!:) llisää tälläisiä!:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa etten ole ainoa joka pelkää tuhottomasti niitä kauppatorin lokkeja, niitä on pakko aina säntäillä karkuun :S!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lokit on ehkä hirveintä, mitä tiedän! Et tosiaankaan ole siis ainoa :)

      Poista