perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kas lähed Positivusse?

Viime vuoden line-up Positivus –festivaaleilla oli aivan täydellinen. The xx, Imagine Dragons, Tom Odell, Sigur Rós, Crystal Castles, Iiris, Two Door Cinema Club... just to name a few. En edellenkään ymmärrä miksen lähtenyt sinä viikonloppuna Latviaan, valehdellut silloiselle pomolleni, että nyt sain kyllä semmoisen kuoleman taudin, että ei, en millään pääse sinne grillaamaan päivän nakkeja.

Kuva täältä

Tänä vuonna en innostunut yhtä paljon line-upista, vaikka tulehaan sinne tänäkin vuonna vaikka mitä nimiä. Ellie Goulding, MØ, Bastille, The Kooks, Daughter, The 1975, et cetera. Olin kuitenkin jo päättänyt, etten lähde. Reissuja on kesälle jo tarpeeksi, miten edes pääsisin Latviaan, kenen kanssa menisin.


Olin kuitenkin keväällä puhunut koulussa, että olisi kiva mennä tänä vuonna Positivukseen. Emma sitten juhannuksena kysyi, että olenko edelleen ajatellut meneväni. En ollut. Emma harmitteli, ja sanoi haluavansa mennä. Kävimme saunassa ja paljussa ja uimassa ja jäin suihkussa mietiskelemään Positivusta. “Emma mennääks sittenki Positivukselle?” oli seuraava asia, jonka sanoin.


Ja nyt sitä ollaan ihan oikeasti menossa muutaman tunnin päästä! Ja voitteko uskoa – nämä on ensimmäiset festarini koskaan!! Olen niin intopaniikissa ettei mitään rajaa. Olen pakannut kasapäin rumia vaatteita liian pieneen reppuun, pohdiskelen tässä, että pitäisikö ostaa omat eväät mukaan ja pelkään, ettemme saa koko telttaa pystytettyä. Appikene, mihin olenkaan saanut itseni mukaan?! Nyt viime minuutin festarivinkit on kultaakin kalliimpia tällaiselle aloittelijalle!


Enemmän olen kuitenkin innoissani kuin paniikissa. Olen kuullut niin paljon hyvää Positivuksesta: odotukset ovat siis superkorkealla! Festarit ovat Pohjois-Latviassa Salacgrīva -nimisessä kaupungissa, joka on aivan meren rannalla. Viikonloppuna aurinko paistaa, mutta vähän on sadettakin luvassa. Pääsemme siis nauttimaan rantakeleistä riipputuoleissa makoillen ja kokemaan sen oikean väsyneeniloisena mudassa tarpomisen. Musiikista odotan eniten Ellie Gouldingia, Bastillea ja MØta. Saamme kyydin ihanilta virolaisilta kavereiltamme, ja perillä odottaa muutama latvialainenkin ystävä. Mahtava porukka, mutta pakko vielä hehkuttaa, etten välttämättä osaa kuvitella Emmaa parempaa festarikamua. Olemme molemmat samanlaisia hyperhiiriä, jotka eivät pysy paikoillaan montaakaan minuuttia. Emma on täällä Tallinnassa aina se, joka lähtee mukaan juttuihin ja jaksaa jatkaa yötä pisimpään. Tästä tulee niin parasta!

Pärnun reissulta.. :D


Onko kukaan muu tulossa Positivukseen, tai joskus ollut?

Nyt soi: Bastille - Bad Blood

2 kommenttia:

  1. Loistavaa reissua teille, kuulostaa ihan huippukivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida!! <3 odottelen vielä sun Viljandi-postausta :)

      Poista