sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Uue Maailma tänavafestival


Tasan viikko sitten Tallinnan Uus Maailma -nimisessä kaupunginosassa vietettiin kaksipäiväisiä katufestivaaleja. Lähdin sunnuntai-iltapäivästä katsastaa festareiden meiningin - tarkoituksena oli vain kiertää kojut ja napata street foodia lounaaksi. Paikan päällä törmäsin kuitenkin Anaan ja Kauriin, joiden kanssa viihdyin festivaaleilla koko loppupäivän.


Uus Maailman kaupunginosa on kuin pieni kyläyhteisö keskellä Tallinnaa. Kaupunginosan asukkaat ovat yhtä suurta perhettä, jotka viettävät yhteisiä saunailtoja, tuottavat yhteistä radio-ohjelmaa ja auttavat toisiaan aina tarpeen tullessa. Heistä on kuulemma tehty lyhyt dokumenttielokuvakin. Kahdeksannetta kertaa järjestettyjen Uue Maailma tänavafestivalejen ideana on jakaa tätä yhteisöllisyyden tunnetta kaikkien tallinnalaisten ja Tallinnassa vierailevien kanssa.


Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että kaduille oli pistetty pystyyn myyntikojuja, street foodia oli mahdollisuus ostaa uus maailmalaisten puutarhoista (tai ikkunoista!), toinen toistaan erikoisempia esityksiä pystyi seuraa päivän mittaan, ja rohkeimmat saunoivat ja kylpivät kaiken hulinan keskellä.


Aurinko paistoi koko päivän ja kaikki vauvasta vaariin olivat riemukkaan avoimella tuulella. Epätyypillistä Viroa, mutta tämä maa ei koskaan epäonnistu yllättää.


Joku oli tehnyt olohuoneestaan gallerian ja avannut sen koko katufestivaalikansan ihailtavaksi. Neeme Lalleja on Virossa näemmä useampikin.


Lounasaikaan pistäydyin täysin tuntemattomien puutarhaan burritoille. Vaikkei tuota ehkä burritoksi kutsuisikaan, ei se tätä ruokahifistelijää haitannut. Oli nimittäin aika huikea kokemus tuntea itsensä tervetulleeksi vieraan perheen pihapöydille.


Jälkkäriksi löysin yhdeltä kojulta virolaista kirju koer -leivosta.


Festivaaleilla oli mahdollisuus kokeilla akrojoogaa, tai chi:ta, swing-tanssia, ja muita urheilulajeja. Me emme urheilleet, ellei kadulla tanssimista (lue: päätöntä heilumista) Anan kanssa lasketa.


Ja tietysti Kaurin, Anan ja seuraamme liittyneen vanhemman virolaisherran kanssa nelinpeliä pingiksessä. Sen parissa kuluikin koko loppuilta.


Oliko joku teistäkin näillä katufestareilla? Jos oli, kertokaahan mitä piditte.

Nyt soi: Daughter - Amsterdam

2 kommenttia:

  1. Minä en ollut tänä vuonna, mutta kaksi kertaa olen ollut aiempina vuosina. Se mainitsemasi yhteisöllisyys on aina vahvasti näkynyt näillä festareilla ja muulloinkin siellä liikkuessani. Suosittelen muuten Kohvik Kohalikia, jossa silloin tällöin poikkean siellä päin kävellessäni. Uus Maailm on kaupunginosa, johon haluaisin muuttaa, jos muutto tulisi ajankohtaiseksi.

    Festarit ovat kovasti kasvaneet kävijämääriltään vuosi vuodelta, mutta toivottavasti kylämäinen fiilis on vielä tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että festarit suurenevat vuosi vuodelta. Siinä tosiaan on sitten se vaara, että suuremmilta festareilta katoaa se kylätunnelma... Mutta sen näyttäköön tulevaisuus :) Voisin itsekin ehdottomasti muuttaa Uus Mailmaan, siellä vallitsee kyllä niin kiva fiilis. Ja hei hyvä vinkki tuo Kohalik, olen tainnut nähdä sen kyltin, mutten koskaan sen enempää ole sitä paikkaa tullut ajattelleeksi. Pitää ehdottomasti käydä testaa! Kiitos kivoista kommenteista Erja :)

      Poista