maanantai 7. heinäkuuta 2014

4th of July

Kuva: Emma


Kuva: Emma 

Kuva: Emma

Kuva: Emma


Heippa ja hyvää maanantaita! Mennyt viikonloppu oli ehdottomasti kesän aktiivisin. Perjantaina koristelimme koko kämppäni puna-valko-siniseksi - todelliseen Amerikan itsenäisyyspäiväjuhlan tunnelmaan. Oli aivan tajuttoman hauskat kekkerit jenkkiherkkujen, beerpongin ja kivojen ihmisten kanssa. Juhlat jatkuivat EKKM:ään, joka on mielestäni paras paikka viettää kesän viikoloppuillat/yöt Tallinnassa.


Vaikka 4th of July:n ilta venähti melkein aamuksi, emme jääneet seuraavana päivänä koko päiväksi sängyn pohjalle, vaan suuntasimme 100 000 muun ihmisen kanssa katsomaan Viron laulujuhlia. Siitä teen aivan oman postauksensa, mutta voin jo nyt sanoa, etten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Sunnuntaina laulujuhlat jatkuivat entistä suurempina, ja illaksi suuntasimme vielä Linnahallin katolle Kellin synttäreitä juhlistamaan. Kaiken tämän lisäksi testautimme Emman kanssa Tallinnan parhaan darraterassin ja vegaaniravintolan. Ihana viikonloppu kertakaikkiaan, ja viikko jatkuu vieläkin ihanimmissa merkeissä… Huomenna Norjaan takaisin muuttanut Linn tulee käymään Tallinnassa ja keskiviikkona lähden Skotlantiin veljen valmistujaisiin. <3 Miten voikaan tapahtua näin paljon kivaa näin pienellä ajalla??

Kaikille ihanaa alkavaa viikkoa, nautitaan mahtavista kesäsäistä!

Nyt soi: Ellie Goulding - Explosions

2 kommenttia: