maanantai 19. marraskuuta 2012

Sünnipäev sushi

Eilen oli isäni synttärit, joiden kunniaksi teimme äidin ja poikaystäväni kanssa sushia. Äiti on jo konkari sushien rullaamisessa, mutta minulle ja Dennikselle kerta oli ensimmäinen. Sushien valmistaminen oli todella kivaa. Vähän sama idea kun pizzaakin tehdessä, kun saa itse valita täytteitä. Olihans se aika hankalaa ensikertalaisilta, mutta lopputulos kuitenkin hyvä, eikö:


Riisiä valmistaessa on hyvin aikaa pilkkoa täytteitä oikean kokoisiksi. Meillä oli vaikka mitä täytteitä: lohta, tonnikalaa, katkarapuja, surimipuikkoja, avokadoa, kurkkua, mätiä, seesaminsiemeniä.. Äiti keksi vielä riisin loputtua tehdä jotain majoneesitäytettäkin. Mielikuvitus on vain rajana!


Huomasimme, että kumihanskoja käyttäessä riisi ei tartu sormiin kovinkaan helposti tuossa levitys vaiheessa. Olihan se siltikin vähän hankalaa.


Teimme ensiksi susheja, joissa riisi oli ulkopuolella ja merilevä sisäpuolella. Ensin bambumaton päälle laitetaan pala kelmua ja oikean kokoiseksi leikattu merilevä. Merilevän päälle levitetään riisi, ja sitten merilevä-riisilevy käännetään ympäri niin, että riisi on kelmua vasten. Täytteet laitetaan merilevän päälle, lähemmäksi jompaa kumpaa reunaa.


Sitten rullataa, mikä ei ole kovinkaan helppoa! Mutta jostain pitää aloittaa ja harjoittelu tekee mestarin.


Lopuksi koristeltiin valmis rulla kierittelemällä sitä seesamin siemenissä.


Karppajat hoi! Riisin loputtua äiti keksi sekoittaa majoneesia, katkarapuja ja sipulia tahnaksi, ja rullasi tahnan merilevään. Minä taiteilin levästä tuollaisia tötteröitä, jotka pysyvät muodossaan kunhan levää vähän kastelee ensin. Sisälle laitoin pilkottua lohta, katkarapua ja tonnikalaa, sekä kurkunviipaleet koristeiksi.


Isä oli pikkuveljeni kanssa salilla sillä aikaa kun me muut kokkailimme, ja oli aika yllättynyt lopputuloksesta. Jälkkäriksi oli tietysti kakkua!

7 kommenttia:

  1. Ouuuuu gaaaad toi näyttää joltai niin nannalta että!:D Mitä lohta te käytitte (sori jos mainitsit sen, ja meni ohi) kun mun mielestä tossa vaikeinta on saada se lohi silleen "makeeksi"?:)
    Sun äiti on kunnon sushimestari;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huh huh se oli hyvää, toin tänne tallinnaankin mukanani leftovereita:D Meillä oli jotain norjalaista graavilohta, valmiiksi fileroituna Stockalta.. Ne oli aika ohuita viipaleita niin jotenkin ne oli riisin ja riisiviinietikan kanssa just tollasia ''makeita', tiedä sitten miten onnistuttiin..:D ja joo mamma menee kyllä jo ihan ammattilaisesta tässä hommassa!!:D

      Poista
    2. Moikkelis, täällä Mamma! Siis lohen pitää olla mahdollisimman tuoretta ja RAAKAA, ruodottomaksi nypittyä. Ei siis graavia lohta. Palana se oli ostettu kylläkin, ja sitten vain terävällä veitsellä sopivia siivuja:-). Raaka lohi onkin makeaa, graavilohessa taas on käytetty suolaa graavaamiseen.

      Poista
    3. Heh... Hyvä kun tulit korjaamaan, mulla kun meni lohiselostus päin metsään :DD kiitos! Ja nyt saa vilmakin makeaa lohta susheihin ;)

      Poista
  2. Hassua, että just ajattelin et voisin kokeilla tehdä sushia itse. En oo siis koskaan tehny, vaan katsonu vierestä kun sisko pyörittelee. En ole ajatellut sen olevan niin vaikeaa, mutta saapa nähdä millaisia muodottomia möllyköitä saan aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu yhteensattuma tosiaankin! Tsemppiä vaan yrityksiin, pyydä siskos vaikka avuksi, niin eiköhän onnistu ihan hyvin! :) :)

      Poista
    2. Tai pidetään me joku sushi-iltama täällä!:D

      Poista