Lopetin muodostelmaluistelu -harrastukseni 17-vuotiaana.
Päätös oli oikea, mutta lopettamisen jälkeen minulle tuli todella tyhjä olo.
Olin aina panostanut lajiin 110-prosenttisesti, rakastin lajia intohimoisesti
ja halusin jatkuvasti kehittyä siinä, tulla paremmaksi ja paremmaksi, näyttää
itselleni, että pystyn kyllä. Kun luistelu ei enää ollutkaan osa elämääni, oli
vaikea löytää mitään harrastusta, johon olisin saanut samalla tavalla purettua
intohimoani.
En kuitenkaan pysähtynyt paikoilleni. Kokeilin vaikka mitä
uusia juttuja – balettia, joogaa, pilatesta, muotokuvien piirtämistä, portugalin
opiskelua, kokkailua, lukemista, matkustelua, käsillä seisontaa, bloggaamista…
Pidin kaikesta, mutta en mistään läheskään yhtä paljon kuin mitä olin pitänyt
luistelusta.
Kun minulla ei ollut mitään intohimoa, oli vaikeaa suhtautua
mihinkään kovinkaan innostuneesti. Muutuin mielestäni hieman passiivisemmaksi
tyypiksi, en saanut onnistumisen tunnetta melkein mistään, minulla ei ollut palavaa
draivia jatkaa eteen päin. Mutten siltikään lopettanut kaiken mahdollisen
kokeilua – jatkoin vain sinnikäästi sitä “juttuni” etsimistä, ja se kannatti. Aloin
yhtäkkiä taas innostumaan jostakin.
Nykyään rakastan kaikkea mitä teen, haluan tulla paremmaksi
kaikessa, ja matkustaa eteen päin. Intohimoni on palannut pitkän tauon jälkeen,
ja se tuntuu älyttömän hyvältä!
Nyt soi: Lana Del Ray - Born To Die
oi kuinka suloinen postaus! <3 mulla kävi tanssin suhteen ihan sama juttu!:)
VastaaPoistaAww kiitti Vilma, ihanasti sanottu!:) <3
Poista