sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

HETK



Rotermannille avattiin toukokuussa todella kiva baari/ravintola nimeltänsä HETK. Paikka on tosiaan päiväsaikaan ja alkuillasta ravintola, mutta illan pimetessä HETK muuntautuu yöklubiksi. Itse olen tosin ollut käymässä vain päiväsaikaan lounastamisen merkeissä.



Ihana ystäväni Suomesta oli päiväristeilemässä Tallinnassa, ja nälän iskiessä sain idean testaa tätä uutta raflaa. Ystäväni seurasi kiltisti perässäni ja hyvä niin, sillä olimme molemmat hyvin tyytyväisiä lounaisiimme.


Itse tilasin alkuun parsaa ja mansikoita hollandaise-kastikkeen ja parmesaanilastujen kera, ja pääruoaksi turskabruschettoja. Ja yhteensä nämä ihanuudet maksoivat kympin. Sanoisimpa, ettei lainkaan paha laadukkaista ravintola-annoksista.


Polttavan kuumasta säästä johtuen halusimme ystäväni kanssa istuskella terasilla, mutta sisätilatkin vaikuttivat oikein houkuttelevilta!


Kesäkuun aikana eräs virolainen ystäväni kuulemma lähti viihteelle HETKiin joka viikonloppu. Elokuussa liityn hänen seuraansa. Liittykää tekin, HETKin tapahtumat löytää heidän Facebook -sivuiltaan, ja itse tapahtumapaikka osoitteesta Roseni 9.


Nyt soi: Thirty Seconds To Mars - Hurricane

4 kommenttia:

  1. oii heii näyttää hyvältä mäki haluun joskus tonne syömää :) ja hyvä biisi soi !!
    -allu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alrighty, pidän mieles ens kertaan kun tuut!;) Jep.........varsinkin livenä ;)))

      Poista
  2. hoppas du får en fin dag!

    BYSOFIA.SE
    Modeblogg, outfits, inspiration, äventyr, events, sjukdomshistoria hur jag lever med slang idag, pappas bortgång i hjärntumörer, träning, vardag med jobb i klädbutiken Zara, modellande. HÄNG MED PÅ BYSOFIA.SE

    VastaaPoista