maanantai 29. heinäkuuta 2013

TLN TO DO 29072013

Jaoin reilu pari viikkoa sitten ensimmäisen to do -listani muutamiin Tallinnan menokohteisiin täällä blogin puolella. Silloin kertoilinkin, että näiden listojen ideana on jakaa tietoa itseäni kiinnostavista kohteista, vaikkei minulla niistä vielä omakohtaista kokemusta olisikaan. Joten tässä tulee seuraava lista muutamasta paikasta, joissa haluaisin käydä. Olkaapas hyvät;)


Tämä 314 metrinen, Piritassa sijaitseva TV-torni on Tallinnan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Itselläni on kuitenkin käynyt tämän nähtävyyden kanssa aika klassisesti - en ole vuodenkaan Tallinnassa asumisen jälkeen kerennyt siellä käymään. Paras ajankohta vierailulle olisi kuitenkin joku näistä kirkkaista kesäpäivistä, jolloin 170 metrin korkeudella olevalta näköalapaikalta näkisi mahdollisimman paljon kaikkea. Pitääpä siis suunnata Piritan taivaisiin piakoin!



Lapsina meitä vietiin jokaisella lomamatkalla vähintäänkin yhteen museoon. Silloin vihasin sitä, mutta vanhempieni aivopesu nähtävästi toimi, sillä nyt ihan yksinkin matkustaessa on päästävä koluamaan kiinnostavat museot läpi. Olen käynyt Tallinnassa nolottavan vähän eri museoissa, mutta innostuin A.H. Tammsaaren museosta kävellessäni sen ohi. Tammsaare on siis merkittävimpiä virolaisia kirjailijoita, joka kirjoitteli vakavasti sairaana ollessaan. Itse olen pikkuisen tutustunut Tammsaareen joillakin kursseillani yliopistossa, mutta kyllä tuo museokäynti olisi siltikin enemmän kuin paikallaan. Se sitäpaitsi sijaitsee kauniissa Kadriorgin kaupunginosassa, jossa käyn aivan liian vähän.


Mitä olisikaan to do -lista ilman jotakin ruokailukohdetta? :D Kaverini bongasi Kadriorgissa sijaitsevan Saltin viime keväällä FourSquaresta, ja sen jälkeen olemmekin saaneet muistutusta ravintolan olemassaolosta tasaisin väliajoin, mm. Sikke Sumarin blogista. Lueskelin Saltin ruokalistaa, ja sieltä löytyi ainakin paljon kiinnostavia merenelävistä valmistettuja annoksia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi katkaravut ja mustekala aiolin kera...NAM, sanon minä ;)

Nyt olisin todella kiinnostunut kuulemaan - onko teillä puolestaan antaa minulle jotakin jänniä menovinkkejä Tallinnaan? Kaikki ehdotukset ovat mieluusti tervetulleita.

Nyt soi: Põhja Tallinn - Meil on aega veel

2 kommenttia:

  1. Tuolla Saltissa pitäisikin käydä :) Nämä kohteet eivät välttämättä ole erityisen jänniä, mutta mielestäni kuitenkin käymisen arvoisia (voi olla, että joistain olet jo kirjoittanutkin): kasvitieteellinen puutarha, Rocca al Maren ulkoilmamuseo, eläintarha, maanalainen Tallinna (http://linnamuuseum.ee/kok/en/passages-under-the-bastions/), Telliskivin ja Kalevi staadionin ulkoilmakirppikset, Virun KGB-museo, kahvila Komeet ja sen kattoterassi, Lennusadam, Patarein vankila (missä en kyllä ole vielä itsekään käynyt), kansallisooppera ja -baletti..

    Jokin varmasti unohtui, mutta tulen lisäilemään jos muistan vielä jonkun tärkeän :) Ja nämähän olivat vasta (turisti)kohteita, listaan voisi lisätä esimerkiksi kävelykierrokset eri kaupunginosissa, pieniä museoita, lukuisat erilaiset tapahtumat.. Niitä muuten löytää joka päivälle esimerkiksi osoitteesta kuhuminna.tallinn.ee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida paljon vinkeistäsi! Sieltä tuli minun mielestäni paljon jänniä paikkoja, ja juu nimenomaan näkemisen arvoisia! Laita ihmeessä uutta kommenttia, kun lisää kivoja paikkoja tulee mieleen. Ja ps: käy Patareissa pikapikaan, todella vaikuttava paikka!

      Poista